»Minä kutsun tavallisesti asioita omalla nimellään.»
»Niinkö? Peijakas vieköön! Minä en ylpeilisi siitä. Se todistaa joko äärimmäistä suoruutta tai äärimmäistä typeryyttä.» Hänen ylhäisyytensä kuului näet lordi Sunderlandin filosofiseen koulukuntaan. Hetken perästä hän sitten lisäsi: »Se on kiittämättömyyttä.»
Tytön poskille nousi vieno puna. »Teidän ylhäisyytenne on ilmeisesti suuttunut minuun. Olen kovin pahoillani. Mutta toivon, että teidän ylhäisyytenne suuttumus on terveempää kuin teidän elämänkatsomuksenne. Minulle on aivan uutta se tieto, että kiittämättömyys on vain nuorten ja typerien vika.»
»Minä en sanonut niin, neiti.»
Hänen äänessään oli sama kirpeys kuin äsken neiti Bishopin sanoissa. »Jos suvaitsisitte kuunnella mitä sanon, niin ette käsittäisi minua väärin. Sillä vaikka minä en teidän tilallanne sanokaan juuri sitä mitä ajattelen, niin sanon kuitenkin sen, minkä tahdon saada esille. Kiittämättömyys saattaa olla inhimillistä, mutta sen osoittaminen on lapsellista.»
»En… enpä luule ymmärtäväni teitä.» Tytön otsa oli kovin rypyssä.
»Millä tavalla olen ollut kiittämätön ja ketä kohtaan?»
»Ketäkö kohtaan? Kapteeni Bloodia tietenkin. Hänhän pelasti meidät.»
»Niinkö?» Tytön käytös oli kylmä. »Minä en aavistanutkaan, että hän tiesi meidän olleen Milagrosalla.»
Hänen ylhäisyytensä suvaitsi näyttää aivan pienen kärsimättömyyden eleen.
»Kai te kuitenkin olette tietoinen siitä, että hän vapautti meidät», sanoi hän. »Te, joka olette elänyt näillä villeillä leveysasteilla, ette voine olla tietämätön siitä, mikä on tunnettua Englannissa asti, nimittäin että kapteeni Blood rajoittuu tarkasti ahdistamaan ainoastaan espanjalaisia. Joten siis nimittäessänne häntä merirosvoksi ja varkaaksi liioittelitte hänen syyllisyyttään, sen sijaan että näissä olosuhteissa olisi ollut viisaampaa lieventää sitä.»