Nuori laivuri katsahti sitä harmailla silmillään. Miettiväisenä hän pyyhkäisi kullankeltaista partaansa.
»Ethän mene?» sanoi hän puoleksi kysyen, puoleksi vaatien.
»Miksikä en? Olenhan joka päivä käynyt linnoituksessa…»
»Mutta hän tahtoo tavata sinua Wolverstonen asiassa. Siinä hänellä on vihdoinkin mihin käydä käsiksi. Tiedäthän, Peter, että yksinomaan lordi Julian on estänyt Bishopia purkamasta vihaansa sinuun. Jos hän nyt pystyy näyttämään, että…»
»Mitä sitten?» keskeytti hänet Blood välinpitämättömästi. »Olenko minä sen suuremmassa vaarassa maalla kuin laivassakaan, kun ei miehistöstä ole jäljellä kuin viisikymmentä ja nekin sellaisia vetelyksiä, joille on yhdentekevää ovatko he kuninkaan vai minun palveluksessani? Jeremias, rakas poikaseni, asian laita on niin, että Arabella on täällä vankina, niin, niin, vankina tuon linnoituksen ja laivaston välissä. Älä unohda sitä.
Jeremias puristi kätensä nyrkkiin.
»Miksi annoitkaan Wolverstonen ja muiden lähteä», huudahti hän hieman katkerasti. »Sinun olisi pitänyt huomata siitä koituva vaara.»
»Miten olisin kunniallisena miehenä voinut pidättääkään heitä? Se kuului kauppaan. Sitä paitsi, mitä apua heidän jäämisestäänkään olisi ollut minulle?» Ja kun ei Pitt vastannut hänelle mitään, hän jatkoi olkapäitään kohautellen: »Ymmärrätkö nyt? Lähden hakemaan lakkini, keppini ja miekkani ja sitten menen maihin. Pidähän huolta siitä, että vene on valmiina.»
»Sinä menet ummessa silmin Bishopin käsiin», varoitti Pitt häntä.
»No, no, ehkäpä ei minua oteta niinkään helposti kuin hän luulottelee. Minussakin on vielä pari okaa jäljellä.» Ja naurahtaen Blood lähti hyttiinsä.