»Te erehdytte», alkoi hän. »En tarkoittanut sitä.»
Mutta kohtalo oli kerta kaikkiaan määrännyt, että he käsittäisivät toisensa väärin. Mustasukkaisuus, tuo järjen pimentäjä, oli ollut ahkerassa touhussa kummankin aivoissa.
»Mitä sitten», kysyi Blood ja lisäsi sitten: »Lordi Julianiako?»
Tyttö tuijotti häneen, uudelleen vihaisena.
»Oh, olkaa suora minua kohtaan», pyysi Blood antamatta perään.
»Se olisi edes pieni ystävällisyyden osoitus minua kohtaan.»
»Te… te olette aivan sietämätön», sanoi tyttö. »Pyydän, antakaa minun mennä».
Blood astui syrjään, ja leveällä lakillaan, joka yhä oli hänen kädessään, hän viittasi tytölle tietä taloon päin.
»En tahdo pidättää teitä kauempaa, neiti. Mutta kirotun teon, jonka tulin tehneeksi tyhjän päiten, voin taas tehdä tekemättömäksikin. Perästäpäin voitte sitten muistutella mielessänne, että se oli teidän sydämettömyytenne, joka minut siihen ajoi.»
Tyttö oli liikahtanut lähteäkseen, mutta pysähtyikin ja katsoi Bloodiin. Hän oli nyt vuorostaan puolustautumassa ja hänen äänensä vapisi vihasta.