Toistensa käsipuolessa he astuivat talon läpi ja puutarhaan, jonne
Arabella oli jäänyt odottelemaan Peter Bloodin paluuta.
Miettiessään Bloodin lähtiessään lausumia sanoja oli hänen mielensä ensin vallannut levottomuus. Sitten oli hänelle äkkiä selvinnyt totuus Levasseurin kuolemaan nähden. Hän havaitsi, että nimenomainen johtopäätös siitä oli sama kuin Bloodin pelastaessa Mary Traillin. Kun mies sillä tavalla uskaltaa henkensä naisen puolesta, on muu asiassa helposti arvattavissa. Sillä sellaisia miehiä on sangen harvassa, jotka panevat alttiiksi niin paljon odottamatta siitä mitään henkilökohtaista etua. Blood kuului noihin harvoihin, siitä hän oli antanut selvän näytteen Mary Traillin tapauksessa.
Arabella ei tarvinnut enempiä vakuutteluja Bloodin puolelta päästäkseen varmuuteen siitä, että oli tehnyt hänelle hirvittävää vääryyttä. Tyttö muisti Bloodin käyttämät sanat laivalla (jonka hän oli ristinyt Arabellaksi)sinä yönä, jolloin Blood oli pelastanut hänet espanjalaisen amiraalin käsistä, sanat, jotka hän oli lausunut, kun tyttö oli ilmaissut mielihyvänsä siitä, että Blood oli ottanut vastaan kuninkaan valtakirjan, ja vihdoin ne sanat, jotka Blood oli sanonut hänelle samana päivänä ja jotka olivat herättäneet vain hänen suuttumuksensa. Kaikki tämä sai nyt hänen mielessään uuden merkityksen, kun hän pääsi vapautumaan tolkuttomista ennakkoluuloistaan.
Sen vuoksi hän oli jäänyt puutarhaan odottamaan Bloodin palaamista korjatakseen rikkomuksensa ja tehdäkseen lopun väärinkäsityksistä. Kärsimättömästi hän odotti Bloodia. Mutta näytti siltä kuin hänen kärsivällisyytensä olisi joutunut kovan koetuksen alaiseksi. Sillä kun Blood vihdoin tuli, hän tuli muiden seurassa — vieläpä tavallisuudesta poikkeavan läheisessä ja ystävällisessä seurustelussa — hänen setänsä kanssa. Harmistuneena Arabella oivalsi, että selvittelyt oli jätettävä tuonnemmaksi. Jos hän olisi voinut aavistaa, kuinka pitkäksi aikaa eteenpäin selvitys siirtyi, olisi hänen harminsa muuttunut epätoivoksi.
Blood asteli tovereineen hänen ohitseen, poistui puutarhasta ja tuli linnoituksen pihamaalle. Siellä seisoi linnanpäällikkö, joka oli saanut määräyksen olla vankan miehistön kanssa valmiina tarpeen tullen vangitsemaan kapteeni Bloodin, ja hän hämmästyi perin pohjin nähdessään, että Jamaikan varakuvernööri astui näköjään mitä ystävällisimmissä väleissä sen miehen käsipuolessa, joka hänen oli määrä vangita. Sillä kulkiessaan jutteli ja lasketteli Blood iloisesti leikkiä.
He astuivat portista kenenkään ahdistamatta ja saapuivat laivalaiturille, jonka vierellä Arabellan pikkuvene odotteli. He istuutuivat vierekkäin perätuhdolle ja vene lähti liikkeelle heidän yhä iloisesti jutellessaan ja ohjasi kulkunsa suurta punaista laivaa kohti, jossa Jeremias Pitt kärsimättömänä odotteli.
Arvannette, miten laivuri hämmästyi nähdessään varakuvernöörin astuvan laivanportaita ylös Bloodin seuratessa hänen kintereillään.
»Meninpä todellakin ansaan, kuten pelkäsit, Jeremias», tervehti Blood häntä. »Mutta minäpä riistäydyin siitä irti ja toin ansanasettajan tullessani. Tämä roisto rakastaa lujasti elämäänsä, näetsen.»
Eversti Bishop seisoi keskilaivassa suuret kasvot kalpeina kuin kuolema. Huulet riippuivat velttoina, eikä hän tohtinut katsoa suurluukun kohdalla seisoskelevia uhkaavan näköisiä merirosvoja.
Blood huusi keulakannen kaidetta vasten nojailevalle puosulle käskyn.