Kapteeni Blood oli yhä samassa synkässä mielentilassa, kun he purjehtivat Tortugasta, ja sitä jatkui vielä hänen saapuessaan määräpaikkaansa Petit Goaven lahteen. Samassa mielentilassa hän otti vastaan paroni de Rivarolinkin, kun tämä aatelismies viisialuksisine laivastoineen vihdoin puolivälissä helmikuuta laski ankkurinsa merirosvojen laivojen viereen. Ranskalainen oli viipynyt matkalla kuusi viikkoa epäsuotuisten ilmojen vuoksi.
Kutsuttuna käymään hänen luonaan lähti kapteeni Blood Petit Goaven linnoitukseen, jossa tapaamisen piti tapahtua.
Paroni, pitkä, kyömynenäinen, neljänkymmenen korvissa oleva mies, jonka käytös oli ylhäisen kylmä ja kalsea, mittasi silmillään kapteeni Bloodia ilmeisen inhon ja ylenkatseen vallassa. Hagthorpea, Ybervilleä ja Wolverstonea, jotka seisoivat rivissä kapteeninsa takana, hän ei ollut huomaavinaankaan. M. de Cussy tarjosi kapteeni Bloodille tuolin.
»Hetkinen, M. de Cussy. Luulenpa, että herra paroni ei ole huomannut, etten ole yksin. Sallikaa, sir, että esitän teille toverini: Elisabethin kapteeni Hagthorpe, Atrofioksen kapteeni Wolverstone ja Lachesiksen kapteeni Yberville.»
Paroni tuijotti kovana ja ylpeänä kapteeni Bloodiin, nyökkäsi sitten ylhäisesti ja tuskin huomattavasti kullekin esitetyistä. Hänen käytöksensä ilmaisi selvästi, että hän halveksi heitä kaikkia ja että hän halusi, että he sen myös heti ymmärtäisivät. Sillä oli omituinen vaikutus kapteeni Bloodiin. Se herätti hänessä pirun ja samalla se herätti hänen itsekunnioituksensa, joka viime aikoina oli kokonaan uinunut. Äkillinen häpeän tunne huolimattoman ja ruokkoamattoman ulkonäkönsä vuoksi teki hänet ehkä vieläkin uhmaavammaksi. Tavalla, jolla hän käänsi vyötään niin, että hänen käyttökelpoinen miekkansa tuli paremmin näkyviin, oli ilmeinen merkitys. Hän viittasi kapteeneilleen kehoittaen heitä siten istumaan.
»Käykää pöydän ääreen, pojat, me annamme tässä paronin turhan päiten odottaa.»
He noudattivat hänen kehoitustaan ja Wolverstone irvisteli ymmärtäväisesti. Yhä ylpeämmäksi kävi M. de Rivarolin katse. Hänen mielestään tiesi istuminen samassa pöydässä tällaisten roistojen kanssa kunnialle käypää samanarvoisuutta. Hänen tarkoituksensa oli ollut, että he seisten — paitsi ehkä kapteeni Blood — olisivat kuunnelleet hänen määräyksiään, kuten heidän kaltaistensa tuli hänen asemassaan olevan miehen edessä. Hän teki ainoan mahdollisen teon, mikä vielä oli tehtävissä, näyttääkseen, että heidän ja hänen välillään toki oli ero. Hän pani hatun päähänsä.
»Teette viisaasti», sanoi Blood miellyttävästi. »Minäkin tunnen hieman vetoa.» Ja hän painoi töyhtöhatun päähänsä.
M. de Rivarolin kasvoilla vaihtui väri. Hän vapisi huomattavasti vihasta ja kokosi hetken voimia hillitäkseen itsensä ennen kuin rohkeni puhua.
»Sir», sanoi paroni jäätävän kylmästi, »te pakotatte minut muistuttamaan, teille, että teillä on kapteenin arvo ja että nyt olette Ranskan amerikkalaisten sekä meri- että maavoimien kenraalin seurassa. Te pakotatte minut edelleen huomauttamaan, että teidän arvoisellanne on kunnioituksen velvollisuus minun arvoani kohtaan.»