M. de Rivarol ei huomannut mitään sellaista. M. de Rivarol oli todella äärimmäisen vihastunut. Hän hypähti pystyyn ja samoin tekivät kaikki muutkin läsnäolijat — paitsi M. de Cussy, joka istui synkkä hymy huulillaan. Hänellekin selvisivät nyt paronin tuumat ja hän halveksi häntä.
»Herra merirosvo», huusi Rivarol käheällä äänellä, »näyttää siltä kuin minun uudelleen täytyisi huomauttaa teille, että olen teidän korkein päällikkönne.»
»Korkein päällikköni! Te! Taivaan Herra! Tehän olette aivan tavallinen merirosvo. Mutta minäpä sanon teille kerta kaikkiaan totuuden ja vieläpä tässä näiden kaikkien herrojen läsnäollessa, joilla on kunnia palvella Ranskan kuningasta. Minun, tavallisen merisissin, tehtäväksi näkyy jäävän sanella teille, mikä on Ranskan kunnian ja kruunun etujen mukaista, koska te, Ranskan kuninkaan määräämä kenraali, laiminlyöden ne kokonaan aiotte tuhlata kuninkaan voimia kaukana ja kaikkea merkitystä vailla olevan siirtokunnan anastamiseen, vuodattaen ranskalaista verta sellaisen paikan valtaamisessa, jota ette voi pitää hallussanne, ja kaikki vain siitä syystä, että teille on ilmoitettu, että Kartagenassa on paljon kultaa ja että sen ryöstäminen saattaa rikastuttaa teitä. Se sopii kaupustelijasielulle, joka koetti tinkiä meidän osuuttamme sotasaaliiseen ja joka koetti kieroilla itsensä irti sopimuksesta, joka oli jo hyväksytty. Kysykää M. de Cussylta, olenko väärässä. Ja jos olen väärässä, niin todistakaa se ja minä pyydän anteeksi sanojani. Mutta sillä välin poistun minä neuvottelusta, monsieur. En halua olla missään tekemisissä neuvottelujenne kanssa. Astuin Ranskan kuninkaan palvelukseen tuottaakseni hänelle kunniaa. En voi tuottaa hänelle kunniaa myöntymällä hengen ja varojen tuhlaukseen merkitystä vailla olevan siirtokunnan anastamisessa — ainoana tarkoituksena ryöstäminen. Vastuu sellaisesta päätöksestä jää teille, yksinomaan teille. Pyydän, että M. de Cussy ilmoittaa Ranskan ministerille, mitä olen sanonut. Teille, monsieur, jää vain antaa minulle määräykset. Odotan niitä laivallani — sekä mahdollisesti muuta, henkilökohtaista laatua olevaa, jota ehkä tunnette tarpeelliseksi vaatia minulta niiden sanojen johdosta, joita minun on ollut pakko käyttää tässä neuvottelutilaisuudessa. Herra paroni, minulla on kunnia sanoa teille hyvästi.»
Hän astui ulos, ja hänen kolme kapteeniaan — vaikka pitivätkin häntä hulluna, seurasivat hänen perässään uskollisina ja ääneti.
M. de Rivarol haukkoi ilmaa kuin vedestä nostettu kala. Väkevä totuus oli vienyt häneltä puhekyvyn. Toinnuttuaan hän kiitti taivasta siitä, että kapteeni Blood oli omalla teollaan vapauttanut neuvoston hänen enemmästä osanotostaan asiain käsittelyyn. Mutta sisimmässään hän oli sekä raivoissaan että häpeissään. Naamio oli riisuttu ja hän oli joutunut pilkan esineeksi — hän, kuninkaan amerikkalaisten maa- ja merivoimien kenraali.
Kaikesta huolimatta he purjehtivat maaliskuun keskivaiheilla Kartagenaan. Vapaaehtoisia ja neekereitä oli saatu kokoon noin tuhat kaksisataa miestä ja he olivat M. de Rivarolin suoranaisen komennon alla. Niiden avulla hän arveli voivansa pitää merirosvot kuuliaisuudessa ja kurissa.
Heidän laivastonsa oli mahtava. Sitä johti M. de Rivarolin voimakas lippulaiva Victorieuse, joka käsitti noin kahdeksankymmentä tykkiä. Kukin muista ranskalaisista laivoista oli ainakin yhtä vahva kuin Bloodin Arabella, jossa oli neljäkymmentä tykkiä. Sitten seurasivat pienemmät merirosvojen laivat Elisabeth, Lachesis ja Atropos sekä tusinan verran muona- ja ammusvaroilla lastattuja fregatteja ja pikkupursia sekä niiden vetämiä kanootteja.
He olivat aivan vähällä tavata eversti Bishopin komentaman Jamaikan laivaston, joka purjehti Tortugaan kahta päivää myöhemmin kuin Rivarol oli lähtenyt etelään.
Seitsemäskolmatta, luku