»Ehkä. Mutta hehän ovatkin turvassa. Luonto pitää huolen siitä, että jokainen yritys lähestyä kaupunkia siltä puolelta on etukäteen tuomittu epäonnistumaan.»
»Siitä huolimatta me yritämme», sanoi itsepäinen paroni, jonka ylpeys ei sallinut, että hän myöntyisi upseerinsa neuvoihin.
»Jos sittenkin teette sen kuultuanne mitä olen sanonut, niin on se oma asianne. Mutta minä en ota johtaakseni miehiäni vaaraan, josta ei lähde mitään hyötyä.»
»Mutta jos minä käsken…», alkoi paroni. Mutta Blood keskeytti hänet muitta mutkitta.
»Herra paroni, kun M. de Cussy palkkasi meidät teidän lukuunne, teki hän sen yhtä paljon tietojemme ja kokemuksemme vuoksi tämäntapaisessa sodankäynnissä kuin sen voiman vuoksi, jota me edustamme. Olen asettanut tietoni ja kokemukseni tässä asiassa teidän käytettäväksenne. Tahdon lisätä, että hylkäsin oman aikeeni ryöstää Kartagena sen vuoksi, että minulla ei ollut silloin tarpeeksi voimia tunkeutua sinne sataman kautta, joka on ainoa tie kaupunkiin. Se voima, joka teillä nyt on käytettävänänne, on paras siihen tarkoitukseen.»
»Mutta sillä aikaa kun me raivaamme tiemme kaupunkiin, on espanjalaisilla kyllin aikaa viedä suuri osa aarteistaan pois. Meidän täytyy yllättää heidät.»
Kapteeni Blood kohautteli hartioitaan.
»Jos tämä on vain rosvoretki, niin on se seikka tietysti ennen kaikkea otettava huomioon. Niin oli minun laitani. Mutta jos te haluatte murskata Espanjan ylpeyden ja istuttaa Ranskan liljat tämän siirtomaan linnantorniin, niin ei vähäisten aarteiden menetyksen pitäisi painaa paljoakaan.»
M. de Rivarol puraisi huultaan harmissaan. Hänen synkät silmänsä kipinöivät hänen katsellessaan varmaa merirosvoa.
»Mutta jos minä käsken teitä — yrittämään….», sanoi hän. »Vastatkaa minulle, monsieur, antakaa meidän kerta kaikkiaan tietää, miten asia on ja kuka tätä retkeä komentaa.»