»Olipa onni teille, että menestyitte yrityksessänne. Jos olisitte epäonnistunut, olisi teille käynyt huonosti. Olkaa hyvä ja odottakaa seuraavalla kerralla määräyksiäni, jotta ette sattuisi olemaan väärässä, jos ei onni potkaisisikaan teitä kuten tällä kerralla.»
Kapteeni Blood hymyili niin, että valkoiset hampaat välähtivät, ja kumarsi.
»Ilomielin odotan määräystänne, herra kenraali, jotta voimme käyttää hyväksemme voittoamme. Huomannette, että nyt on toimittava kiireesti.»
Rivarol jäi hetkeksi suu auki. Naurettavan vihansa vimmoissa hän ei ollut huomannut mitään.
»Käykää hyttiini, jos suvaitsette», sanoi hän käskevästi ja oli kääntymäisillään edellä, kun Blood pysähdytti hänet.
»Nöyrimmästi, herra kenraali, täällä on parempi. Tästä näette tulevan toimintamme näyttämön. Se leviää eteenne kuin paras kartta.» Hän viittasi kädellään sisäjärvelle, sitä rajoittavalle alueelle ja itse kaupunkiin päin. »Ellei sitä katsota hävyttömyydeksi, jos minä rohkenen viitata…» Hän vaikeni. M. de Rivarol katsoi häneen tiukasti epäillen, että hän teki pilkkaa. Mutta Bloodin tummat kasvot olivat hymyilevät ja hänen silmänsä olivat vakavat.
»Antakaa kuulua», myöntyi paroni.
Blood osoitti sisemmän sataman suulla olevaa linnoitusta, jota hieman näkyi välissä olevalla kielekkeellä kasvavien palmujen latvojen yli. Hän ilmoitti, että sen aseistus ei ollut niin pelottava kuin ulomman sataman linnoituksen, jonka he juuri olivat ampuneet rikki. Mutta toiselta puolen oli reitti siinä paljon kapeampi kuin Boca Chican luona, ja ennen kuin he siis saattoivat yrittää sitä tietä kaupunkiin, täytyi heidän saada haltuunsa linnoitus. Hän ehdotti, että ranskalainen laivasto lähtisi ulompaan satamaan ja alkaisi heti pommituksen. Sillä välin veisi hän maihin kolmesataa merisissiä ja hieman tykistöä sisäjärven itäiselle rannalle tuolla puolen kaunista puutarhamaista saarta, joka oli täynnä runsaasti hedelmiä kantavia puita, ja lähtisi sieltä samanaikaisesti ryntäämään takaapäin linnoitusta vastaan. Kun espanjalaiset täten joutuisivat kahden tulen väliin sekä olisivat jo äskeisen vahvemman linnoituksensa sortumisesta alakuloisia, ei Blood luullut, että heidän vastustuksensa kestäisi kovinkaan kauan. Sitten pitäisi M. de Rivarolin miehittää linnoitus, ja kapteeni Blood jatkaisi miehineen matkaansa ja ottaisi haltuunsa Nuestra Señora de la Poupan kirkon, joka näkyi selvästi kukkulalla aivan kaupungin itälaidassa. Sen tärkeä asema tekisi siitä strategisesti selvän ja arvokkaan tukikohdan ja samalla se hallitsisi myös sitä ainoata maantietä, joka vei Kartagenan kaupungista sisämaahan, ja kun se kerran olisi heidän hallussaan, niin ei tarvinnut enää pelätä, että espanjalaiset yrittäisivät viedä kalleuksiaan kaupungista.
Se oli, kuten kapteeni Blood oli arvannut, M. de Rivarolille kaiken todistelun kruunu. Siihen saakka hän oli esiintynyt ylimielisenä ja olisi mielellään oman ylpeytensä vuoksi tahtonut arvostella Bloodin ehdotusta ylhäisen ankarasti, mutta nyt hänen käytöksensä äkkiä muuttui. Hän tuli tarkkaavaksi ja eloisaksi ja meni niinkin pitkälle alentuvaisuudessa, että kiitti kapteeni Bloodin suunnitelmaa hyväksi ja antoi määräyksen toimien aloittamiseksi heti.
Ei ole tarpeellista seurata noita toimia askel askelelta. Ranskalaisten puolelta tapahtuneet erehdykset estivät niiden tasaista kulkua, ja heidän laivojensa huolimaton ohjaus sai aikaan sen, että linnoituksen tykit illan kuluessa upottivat kaksi alusta. Mutta illan suussa, suurimmaksi osaksi sen raivon ansiosta, jolla merisissit hyökkäsivät maan puolelta linnoituksen kimppuun, oli linnoitus antautunut, ja ennen pimeää vallitsi Blood miehineen muutamien muuleilla sinne kuljetettujen tykkien avulla Señora de la Poupan kukkulalta koko kaupunkia.