Sekä lordi Willoughby että amiraali hypähtivät seisomaan.
»Mutta ettehän te ole yhtä voimakas kuin hän, piru vieköön!» huudahti hänen ylhäisyytensä. »Jokainen noista ranskalaisista laivoista on yhtä vahva kuin teidän molemmat laivanne yhteensä, mies.»
»Tykkien puolesta kyllä», sanoi Blood ja hymyili. »Mutta tässä hommassa tarvitaan muutakin kuin tykkejä. Jos teidän ylhäisyytenne haluaa nähdä tapeltavan merellä, kuten merellä tulee tapella, niin on teillä nyt tilaisuus siihen.»
Molemmat herrat tuijottivat häneen.
»Mutta voimien erilaisuus!» väitti hänen ylhäisyytensä.
»Se on mahdotonta», sanoi van der Kuylen pudistaen suurta päätään.
»Merimiestaito on tärkeä, mutta tykit ovat tykkejä.»
»Ellen minä pysty heitä voittamaan, niin voin upottaa omat laivani salmeen ja sulkea hänet lahteen, kunnes Bishop palaa villihanhienmetsästykseltään laivoineen, tai kunnes teidän laivastonne saapuu.»
»Ja mitä hyvää siitä lähtee, jos suvaitsette?» kysyi Willoughby.
»Minäpä kerron teille. M. de Rivarol on täysi hölmö lähtiessään sinne, kun ottaa huomioon, mitä hänellä on lastinaan. Hänellä on mukanaan koko Kartagenasta ryöstetty saalis, joka nousee noin neljäänkymmeneen miljoonaan livreen.» He hypähtivät kuullessaan mainittavan niin suunnattoman summan. »Hän on mennyt Port Royaliin saaliinsa kanssa. Vaikka hän voittaisikin minut, ei hän enää tule takaisin sen kanssa Port Royalista, ja ennemmin tai myöhemmin aarteet löytävät tiensä Vilhelm-kuninkaan kirstuihin, kun — sanokaamme — kymmenes osa niistä on annettu minun merisisseilleni. Sellainen on sopimus, lordi Willoughby.»
Hänen ylhäisyytensä hypähti seisomaan ja heilauttaen syrjään hihansuissa pilvenä hulmuavan röyhelöjoukon hän ojensi Bloodille hienon valkean kätensä.