»Kapteeni Blood, minä huomaan, että te olette suurenmoinen», sanoi hän.
»Teidän ylhäisyydellänne on perin tarkka silmä, kun huomaatte sen», nauroi kapteeni.
»Aivan niin! Mutta miten aiotte suorittaa tehtävän?» huudahti van der
Kuylen.
»Tulkaa kannelle, niin minä näytän sen teille ennen kuin päivä on nykyistään paljoakaan vanhempi.»
Kolmaskymmenes luku
ARABELLAN VIIMEINEN TAISTELU
»Miksi te odotatte?» kysyi van der Kuylen.
»Niin — Herran nimessä!» tiukkasi Willoughby.
Oli saman päivän iltapäivä ja molemmat merirosvolaivat keinuivat kevyesti ja lepattavin purjein pitkän niemen suojassa, joka varsinaisesti muodosti Port Royalin suuren, luonnollisen sataman. Oli kulunut jo kolmatta tuntia siitä, kun he olivat tulleet siihen hiipimällä, ilman että heitä oli huomattu kaupungista tai Rivarolin laivoista, ja koko ajan oli ilmaa vapisuttanut maalta ja mereltä tuleva tykkien jyske ilmoittaen, että taistelu oli käynnissä ranskalaisten ja Port Royalin puolustajien välillä. Pitkä, toimeton odotus jännitti ylen määrin sekä lordi Willoughbyn että van der Kuylenin hermoja.
»Tehän sanoitte, että näyttäisitte meille jotakin hienoa. Missä tämä hienous nyt on?» kysyi van der Kuylen.