»Minä… minä olen iloinen siitä, että teette sen. Ennen kaikkea iloinen teidän vuoksenne», tyttö ojensi kätensä hänelle.
Blood katseli sitä tarkkaavasti. Sitten hän kumartui sitä, kohti.
»En rohkene koskea siihen varkaan ja merirosvon kädellä», sanoi hän katkerasti.
»Ettehän te enää ole sellainen», sanoi tyttö ja koetti hymyillä.
»Siitä en ainakaan ole kiitollisuuden velassa teille», vastasi Blood. »Luulen ettei tässä olekaan sitten muuta sanomista kuin että voin lisätä sen vakuutuksen, ettei lordi Julian Wadellakaan ole minun puoleltani mitään pelkäämistä. Se on ehkä vakuutus, joka parhaiten keventää mieltänne.»
»Teidän vuoksenne kylläkin. Mutta vain teidän vuoksenne. En tahtoisi, että tekisitte mitään, mikä on alhaista tai kunniatonta.»
»Vaikka olenkin merirosvo ja varas?»
Tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja teki pienen kärsimättömyyttä ja toivottomuutta ilmaisevan eleen.
»Ettekö koskaan aio antaa minulle anteeksi noita sanoja?»
»Minun täytyy myöntää, että se on vaikeaa. Mutta mitäpä sillä enää on väliä, kun kaikki on jo tullut sanotuksi.»