Tytön kirkkaat, pitkäripsiset silmät katsoivat häneen miettivinä.
Sitten hän ojensi kätensä uudelleen.
»Minun täytyy lähteä, kapteeni Blood. Koska te olette niin jalomielinen setääni kohtaan, niin palaan hänen kanssaan Barbados-saarelle takaisin. Emme arvatenkaan tapaa toisiamme enää — koskaan. Emmekö voisi erota ystävinä? Kerran tein teille vääryyttä, tiedän sen… Ja minä olen sanonut, että olen pahoillani siitä… Ettekö… ettekö sano minulle hyvästiäkään?»
Blood näytti kokoavan tarmoaan yrittäen samalla heittää yltään tahallisen kovuutensa naamarin. Hän tarttui tytön ojennettuun käteen. Pitäen sitä omissaan hän puhui ja hänen silmänsä katsoivat tytön silmiin tutkivasti ja synkkinä.
»Te palaatte takaisin Barbados-saarelle», sanoi hän hitaasti. »Lähteekö lordi Julian teidän kanssanne?»
»Miksi sitä kysytte minulta?» vastasi tyttö rohkeasti.
»Eikö hän sitten tuonutkaan perille terveisiäni, laiminlöikö hän ne?»
»Ei. Ei hän niitä laiminlyönyt. Hän kertoi ne minulle teidän omilla sanoillanne. Se koski minuun kovasti. Se sai minut selvästi näkemään erehdykseni ja vääryyteni. Myönnän, että sanon sen teille pyytääkseni teiltä anteeksi. Tuomitsin teitä liian ankarasti, vaikka oli väärin tuomita teitä ensinkään.»
Blood piti yhä hänen kättään omissaan.
»Entä lordi Julian?» kysyi hän tarkaten tyttöä silmät kirkkaina kuin safiirit.
»Lordi Julian lähtee kai kotiinsa Englantiin. Hänellä ei ole enää mitään tekemistä täällä.»