»Mutta eikö hän pyytänyt teitä lähtemään kanssaan?»
»Pyysi kyllä. Annan anteeksi julkeutenne.»
Hurja toivo heräsi eloon Bloodissa.
»Entä te? Hyvä Jumala, ettehän sano, että kieltäydyitte tulemasta ladyksi, kun…»
»Oh, te olette sietämätön!» Hän vetäisi kätensä irti ja astui askelen kauemmaksi Bloodista. »En olisi tullut ensinkään tänne… Hyvästi!»
Tyttö kiiruhti ovea kohti. Blood juoksi hänen perässään ja otti hänet kiinni. Tytön kasvot punoittivat ja hänen silmänsä iskivät tulta.
»Nuo ovat merirosvon tapoja. Laskekaa minut irti!»
»Arabella!» huudahti Blood rukoilevalla äänellä. »Tarkoitatteko todellakin sitä? Täytyykö minun laskea teidät menemään, jotta en sitten enää koskaan saisi nähdä teitä? Ettekö tahdo jäädä tänne tekemään maanpakoani siedettäväksi, kunnes yhdessä pääsemme lähtemään kotiin jälleen? Oh, nyt te itkette. Mitä minä olen sanonut, joka saa teidät itkemään, rakkaani?»
»Minä… minä pelkäsin, että sinä et koskaan sanoisi sitä», laski tyttö leikkiä kyyneltensä läpi.
»Niin, mutta siinähän oli tuo hieno lordi Julian, joka…»