»Siinä ei ole koskaan, koskaan ollut ketään muuta kuin sinä, Peter.»
Heillä oli tietysti paljonkin sanomista toisilleen, niin paljon, että heidän oli sitä varten istuuduttava. Sillä välin kului aika eteenpäin ja kuvernööri Blood unohti virkavelvollisuutensa kokonaan. Hän oli vihdoin päässyt kotiin. Hänen odysseiansa oli päättynyt.
Sillä välin oli eversti Bishopin laivasto laskenut ankkurinsa ja eversti astunut maihin sillalle. Hän oli nolo, mutta oli tuleva vielä nolommaksi. Hänen seurassaan astui maihin myös lordi Julian Wade.
Korpraalin komentama vartio oli häntä vastaanottamassa, ja sen edessä seisoi majuri Mallard ja kaksi muuta, joita varakuvernööri ei tuntenut, toinen hintelä ja hieno, toinen suurikokoinen ja ruskettunut.
Majuri Mallard astui esiin. »Eversti Bishop, minulla on käsky vangita teidät. Miekkanne, sir!»
Bishop tuijotti häneen ja kävi tulipunaiseksi. »Mitä pirua!… Vangita minut, niinkö sanoitte? Vangita minut!»
»Jamaikan kuvernöörin käskystä», sanoi pieni, hieno mies majuri
Mallardin takana. Bishop kääntyi häneen.
»Kuvernöörin? Te olette hullu!» Hän katsoi miehestä mieheen. »Minä olen kuvernööri.»
»Te olitte», sanoi pieni mies kuivasti. »Mutta me olemme vaihtaneet kuvernööriä teidän poissaollessanne. Teitä syytetään siitä, että ilman pätevää aihetta olette poistunut paikaltanne ja siten saattanut vaaranalaiseksi siirtokunnan, joka oli teidän hoidossanne. Se on vakava asia, eversti Bishop, kuten huomannette. Huomioon ottaen sen seikan, että olette saanut virkanne Jaakko-kuninkaan hallitukselta, on myös mahdollista, että teitä tullaan syyttämään maanpetoksesta. Riippuu kokonaan teidän seuraajastanne, hirttääkö hän teidät vai ei.»
Eversti vetäisi henkeään, kirosi karkeasti ja säikähti sitten äkkiä.
»Kuka piru te sitten olette?» kysyi hän.