Herra Blood huomasi, mitä tyttö ajatteli, ja hän nauroi. »Se on pitkä juttu», hän sanoi.
»Jonka te pidätte parempana olla kertomatta?»
Silloin Peter Blood kertoi hänelle jutun lyhyesti.
»Hyvä Jumala! Kuinka konnamaista», huudahti tyttö kertomuksen loputtua.
»Niin, Englanti on oikein viehättävä maa Jaakko Toisen käsissä. Ei ole juuri syytä sääliä minua enää. Kun otan huomioon kaiken tuon, niin pidän Barbados-saarta parempana. Täällä voi ainakin uskoa Jumalaan.»
Puhuessaan lipui hänen katseensa milloin oikealle, milloin vasemmalle kaukana häämöttävästä mahtavasta Hillboy-vuoresta taivaan tuulien kuohuttamaan, rajattomaan valtamereen. Sitten ikään kuin ihana näköala olisi muistuttanut hänelle hänen omaa pienuuttaan, hänen huoliensa vähäpätöisyyttä, hän vaipui mietteisiinsä.
»Onko elämä niin vaikeaa muualla?» kysyi tyttö ja hän oli hyvin vakava.
»Ihmiset tekevät sen sellaiseksi», vastasi Peter Blood.
»Minä ymmärrän.» Tyttö naurahti heikosti ja hieman surunvoittoisesti;
Peter Bloodista ainakin tuntui siltä.
»En ole koskaan pitänyt Barbadosta minään maallisena taivaana», tunnusti Arabella. »Mutta epäilemättä te tunnette maailmaa enemmän kuin minä.» Hän kosketti hevostaan pienellä hopeahelaisella ratsupiiskallaan.