»Jumalauta! Käyttäydyttekö hävyttömästi minua kohtaan?»
Muistaen äkkiä miten tärkeät asiat olivat kyseessä, ja älyten, että ympärillä olevissa majoissa moni hätääntynyt korva kuun teli heitä, kävi Blood nöyräksi.
»En ole hävytön, sir. Minä… minä… olen pahoillani että minua täytyi etsiä…»
»Vai niin, tulette kohta olemaan vielä enemmän pahoillanne. Kuvernööri on saanut vaikean leinikohtauksen ja kiljuu kuin haavoittunut hevonen, eikä teitä löydy mistään. Heti matkaan, mies, ja kiireesti kuvernöörin talolle! Vakuutan teille, että teitä odotetaan. Parasta lainata hänelle hevonen, Kent, muutoin se tolvana viipyy matkalla koko yön.»
Hänet ajettiin menemään, tukahtumaisillaan vastahakoisuudesta, jota hän ei kuitenkaan tohtinut näyttää. Tämä oli onneton juttu, mutta se saattoi vielä korjaantua. Lähtö oli määrätty tapahtuvaksi puoliyön aikaan ja siihen mennessä hän joutuisi helposti takaisin.
Hän nousi Kentin tuoman hevosen selkään aikoen lähteä.
»Miten pääsen takaisin aitaukseen palatessani, sir?» hän kysyi lähtiessään.
»Te ette tule ensinkään takaisin», vastasi Bishop. »Kun olette toimittanut tehtävänne kuvernöörin talossa, niin siellä kyllä löytävät jonkin koirankopin, jossa voitte maata huomiseen.»
Peter Bloodin sydän vavahti.
»Mutta…», alkoi hän.