»Odotatteko, että minun ensin pitäisi näyttää papinkirjani?» säväytti herra Blood. Kauempaa kulman takaa kuului askeleita samalta suunnalta, josta tyttö juuri oli tullut juostessaan pakoon. »Tulkaa», koetti Blood pakottaa tyttöä uudelleen. Ja tällä kertaa — huomattuaan ehkä Bloodin puhtaan englannin kielen ääntämisen — lähti tyttö enempää kyselemättä hänen kanssaan.
He kiiruhtivat yhtä kujaa alas, toista ylös, tapaamatta onneksi ketään, sillä he olivat jo kaupungin laitaosissa. Vihdoin he pääsivät kaupungista ulos, ja herra Blood veti tyttöä, joka oli kalmankalpea ja melkein ruumiillisesti sairas, juoksujalkaa mäkeä kohti eversti Bishopin asunnolle. Blood kertoi hänelle lyhyesti, kuka ja mikä hän oli, ja sitten he eivät vaihtaneet sanaakaan ennen kuin pääsivät valkoisen talon eteen. Se oli kokonaan pimeä, ja se tuntui lohdulliselta. Jos espanjalaiset olisivat joutuneet sinne, niin se olisi ollut valaistu. Herra Blood kolkutti, kolkutti uudelleen, vieläkin kerran hän sai kolkuttaa ennen kuin tuli vastaus. Se kuului ikkunasta heidän yläpuoleltaan.
»Kuka siellä?» Ääni oli neiti Bishopin, hieman vapiseva tosin, mutta hänen se oli.
Herra Blood oli pyörtyä helpotuksesta. Hän oli kuvitellut mahdottomia. Hän oli luullut, että tyttö oli siinä helvetissä, josta hän itse juuri oli tullut. Hän oli arvellut, että Arabella-neiti oli seurannut setäänsä Bridgetowniin tai tehnyt jonkin muun tyhmyyden, ja oli värissyt kiireestä kantapäähän ajatellessaan, mitä tytölle mahdollisesti oli tapahtunut.
»Minä — Peter Blood», vastasi hän.
»Mitä te tahdotte?»
On kyseenalaista olisiko hän ensinkään tullut avaamaan ovea. Sillä näissä oloissa oli enemmän kuin luultavaa, että onnettomat orjat olivat nousseet kapinaan ja olivat siis yhtä vaarallisia kuin espanjalaisetkin. Mutta kuullessaan Arabella-neidin äänen astui pimennosta esiin tyttö, jonka herra Blood oli pelastanut.
»Arabella!» huudahti hän. »Täällä olen minä, Mary Traill.»
»Mary!» Ääni vaikeni ja pää katosi ikkunasta. Hetken kuluttua aukeni ovi selkoselälleen. Sisällä seisoi Arabella-neiti suuressa hallissa, hoikka neitseellinen vartalo valkoisessa puvussa, kuin salaperäinen ilmestys kädessään olevan kynttilän valossa.
Herra Blood astui sisään, ja hänen levoton toverinsa hänen perässään. Tyttö heittäytyi Arabella-neidin rintaa vasten ja antautui kyyneltulvan valtaan. Mutta herra Blood ei hukannut aikaa.