»Kyllä, kyllä», huudahti tyttö kauhistuen. »Tee kuten hän käskee, ah,
Jumalan tähden, Arabella.»
Neiti Bishop meni jättäen herra Bloodin ja neiti Traillin kahden.
»Minä — minä en koskaan unohda tekoanne, sir», sano; neiti Traill kyynelten lomassa. Hän oli vielä nuori, miltei lapsi.
»Olen tehnyt suurempiakin tekoja elämässäni. Sen vuoksi minä täälläkin olen», sanoi herra Blood, joka näytti olevan huonolla tuulella.
Tyttö ei edes teeskennellyt käsittävänsä häntä, hän ei edes yrittänytkään.
»Tapoitteko — hänet?» kysyi hän pelokkaana.
Herra Blood katsoi häntä kynttilän lepattavassa valossa.
»Toivottavasti. Paljon mahdollista, mutta se ei merkitse mitään», sanoi Blood. »Mutta mikä merkitsee jotakin, on se, että James tuo pian hevoset.» Ja hän lähti jalkojaan tömistäen kiirehtimään matkavalmistuksia, mutta neiti Traill pidätti hänet.
»Älkää jättäkö minua! Älkää jättäkö minua tänne yksin», huusi hän kauhun vallassa.
Herra Blood pysähtyi. Hän kääntyi ja palasi hitaasti takaisin.
Seistessään lähellä tyttöä hän hymyili hänelle.