Eversti katsoi heitä tarkemmin. »Jumaliste», huudahti hän narrimaisesti riemuiten. »Ja näiden miesten kanssa te vangitsitte espanjalaiset ja käänsitte onnen heille vastaiseksi, saakeli, se oli urhea teko.»
»Urhea! Tottavie, se oli eepillistä! Alatte ehkä jo tajuta nerokkuuteni syvyyden ja laajuuden!»
Eversti Bishop istuutui luukun reunukselle, otti päästään leveän lakkinsa ja pyyhki otsaansa.
»Te hämmästytätte minua!» sanoi hän. »Sieluni kautta, te hämmästytätte minua. Saadapa takaisin rahansa ja lisäksi tämä hieno laiva kaikkineen mitä se sisältää! Se on jotakin. Se lieventää jossakin määrin niitä vahinkoja, joita olemme kärsineet. Niin totta kuin elän, olette ansainnut hyvän palkinnon siitä.»
»Olen täydelleen samaa mieltä kuin tekin.»
»Piru vieköön! Sen te olette ansainneet, ja saatte nähdä, että tulen olemaan kiitollinen teille.»
»Se on kuten pitääkin», sanoi herra Blood. »Kysymys on vain siitä, kuinka suuren palkinnon olemme ansainneet ja kuinka kiitolliseksi te osoittaudutte.»
Eversti Bishop katsahti häneen ja näytti hieman hämmästyneeltä.
»Mitä — hänen ylhäisyytensä lähettää tietysti ilmoituksen uroteostanne kotimaahan ja ehkäpä joku osa teidän rangaistusajastanne annetaan teille anteeksi.»
»Jaakko-kuninkaan jalomielisyys on hyvin tunnettua», virnisteli Nathanael Hagthorpe, joka seisoi lähellä, ja joku rivissä seisovista kapinavangeista rohkeni nauraa.