»Te olette oikea onnen poika, eversti, vaikka ette arvaa syytä hyvään onneenne.»
Ja nyt sekaantui asiaan kolmas — ruskea, toissilmäinen Wolverstone, joka oli vähemmän hempeämielinen kuin hänen gentlemannimainen vankitoverinsa.
»Vedä hänet raakapuuhun roikkumaan», huusi hän karkealla ja vihaisella äänellä, ja useimmat hänen asennossa seisovista tovereistaan toistivat kaikuna hänen sanansa.
Eversti Bishop vapisi. Herra Blood kääntyi. Hän oli aivan tyyni.
»Kuulehan, Wolverstone, minä aion toimittaa asiat oman pääni mukaan.
Niin on sovittu. Ole hyvä ja muista se.»
Hänen katseensa lipui miehestä mieheen, selvästi ilmaisten, että hän puhui heille kaikille.
»Minä tahdon, että eversti Bishop saa pitää henkensä. Yksi syy siihen on se, että tahdon pitää hänet panttivankina. Jos itsepäisesti tahdotte hirttää hänet, niin saatte hirttää myös minut tai lähden takaisin maihin.»
Hän vaikeni. Vastausta ei kuulunut. Mutta he seisoivat allapäin ja puoleksi kapinamielisinä hänen edessään paitsi Hagthorpea, joka kohautti hartioitaan ja hymähti väsyneesti. Herra Blood jatkoi: »Teidän täytyy käsittää, että laivalla on yksi ainoa kapteeni. Kas niin.» Hän kääntyi taas säikähtyneen everstin puoleen.
»Vaikka lupasinkin säästää henkenne, täytyy minun — kuten olette kuullut — pitää teitä laivalla panttivankina siltä varalta, ettei kuvernööri Steed ja ne linnoitusväestä, jotka vielä ovat jäljellä, käyttäytyisi sievästi, ennen kuin olemme merellä.»
»Ennen kuin…», Kauhu esti eversti Bishopia kertaamasta uskomattomalta kuulostaneita sanoja.