»Juuri niin», sanoi Peter Blood ja kääntyi upseerien puoleen, jotka olivat tulleet everstin kanssa. »Vene odottaa, gentlemannit. Olette kuulleet, mitä sanoin. Viekää se sekä terveiseni hänen ylhäisyydelleen.»
»Mutta, sir…», alkoi toinen heistä.
»Ei sanaakaan enää, gentlemannit. Nimeni on Blood — kapteeni Blood, jos suvaitsette, kapteeni tällä laivalla, joka on otettu sotasaaliina Don Diego de Espinosa y Valdezilta, joka taas on vankinani samalla laivalla. Teidän täytyy käsittää, että minä olen kääntänyt asiat nurin päin muiltakin kuin espanjalaisilta. Tuossa ovat portaat. Luulen, että ne ovat mukavammat kuin laidan yli heitto, joka odottaa teitä siinä tapauksessa, että viivyttelette.»
He lähtivät ja tavallista kiireemmin sekä välittämättä hitustakaan kiukkuisesti mylvivästä eversti Bishopista, jonka oli vallannut pelonsekainen raivo hänen huomatessaan jäävänsä noiden miesten armoille, joiden aiheellisesta vihamielisyydestä hän ei suinkaan voinut olla epätietoinen.
Puolisen tusinaa heistä, lukuun ottamatta Jeremias Pittiä, joka yksin oli kykenemätön mihinkään, tunsi pintapuolisesti purjehdusta. Hagthorpe, vaikka olikin ollut taisteluissa mukana, oli harjaantumaton meriasioissa, mutta tiesi niistä kuitenkin niin paljon, että laiva hänen johdollaan saattoi lähteä.
Ankkuri nostettiin, isopurje levitettiin ja niin he suuntasivat kulkunsa ulapalle heikon tuulen vieminä ja linnakkeen pysyessä äänettömänä.
Heidän lipuessaan lahden idänpuoleisen niemekkeen ohi kääntyi Peter Blood taas everstin puoleen, joka vartioituna ja pelon lamauttamana oli uudelleen istuutunut suuluukun reunalle.
»Osaatteko uida, eversti?»
Eversti Bishop nosti päätään. Hänen suuret kasvonsa olivat kellahtavat ja näyttivät sillä hetkellä luonnottoman veltoilta. Hänen helmimäiset silmänsä olivat entistäänkin pienemmät.
»Koska nyt olen teidän lääkärinne, niin määrään teille kylvyn mielenlaatunne äärimmäisen kuumuuden lieventämiseksi.» Blood puhui ystävällisesti, ja kun hän ei vieläkään saanut vastausta everstiltä, hän jatkoi: