Nähtyään sisälle pyrkivän ränsistyneen ja ryvettyneen olennon isäntä olisi sulkenut oven jälleen, peläten joutuneensa tekemisiin jonkun hurjan vuoristorosvon kanssa, mutta Garnache esti sen jalallaan.
— Täällä majailee eräs Rabecque-niminen mies Pariisista. Minun täytyy heti saada puhua hänen kanssaan. Garnachen sanat ja niiden ripeä, käskevä sävy tehosivat isäntään.
Rabecque oli näytellyt korkeata herraa sen viikon ajalla, jonka hän oli viettänyt Voironissa, ja saanut talonväen kohtelemaan häntä alistuvasti ja kunnioittavasti. Se seikka, että tämä kopeasävyinen ryysyläinen vaati tavata häntä siihen aikaan yöstä, vähät välittäen siitä, kuinka paljon hän vaivaisi suurta herra Rabecquea, tuotti myös hänelle jossakin määrin arvonantoa, vaikka siihen vielä sekaantuikin hieman epäluuloa.
Isäntä käski pariisilaista sisään. Hän ei oikein tiennyt, antaisiko herra Rabecque hänelle anteeksi häiritsemisen; hän ei voinut sanoa, suostuisiko herra Rabecque ottamaan vastaan tämän vieraan sellaiseen aikaan; luultavasti hän ei suostuisi. Mutta sittenkin sai mies astua sisään.
Garnache keskeytti hänet jyrkästi ennen kuin hän oli edes päässyt selittelyjensä puoliväliin, sanoi nimensä ja käski hänen ilmoittaa sen Rabecquelle. Lakeijan vilkkaus, kun hän ponnahti vuoteestaan kuullessaan, kuka tulija oli, vaikutti isäntään hyvin voimakkaasti, mutta ei puoliksikaan niin voimakkaasti kuin se, että hän pian sai nähdä, kuinka nöyrästi tämä suuri herra Rabecque Pariisista esiintyi joutuessaan vastakkain portaiden alapäässä odottavan kulkurin kanssa.
— Oletteko terve ja vahingoittumaton, monsieur? huudahti Rabecque kunnioittavan riemastuneesti.
— Kyllä, ihmeen kautta, mon fils, vastasi Garnache naurahtaen. — Auta minut vuoteeseen ja tuo minulle sitten malja maustettua viiniä. Olen uinut vallihaudan poikki ja suorittanut muitakin ihmeellisiä tekoja tässä puvussani.
Isäntä ja Rabecque häärivät nyt yhdessä palvelemassa häntä, ja kun hän vihdoin lopen uupuneena oli pitkänään hyvältä tuoksuvien lakanoiden välissä ja hänestä tuntui, että hän todennäköisesti nukkuisi tuomiopäivään saakka, hän antoi viimeiset määräyksensä.
— Herätä minut päivän sarastaessa, Rabecque, hän sanoi unisesti. — Meidän on lähdettävä liikkeelle silloin. Laita hevonen ja vaatteet valmiiksi! Sinun on pestävä minut puhtaaksi, ajeltava partani ja muutettava minut jälleen samaksi mieheksi, joka olin, ennen kuin temppusi ja värisi tekivät minut siksi, jona olen ollut yli viikon. Vie pois valo! Päivän koittaessa! Älä anna minun maata kauempaa, jos pidät palveluspaikastasi. Huomenna saamme toimia nopeasti. Päivän — sarastaessa — Rabecque!
Florimond de Condillac