Seuraavana päivänä kello kahdentoista vaiheilla saapui La Rochetten läheisyydessä olevalle ylänteelle kaksi ratsastajaa, jotka pysähdyttivät hevosensa antaakseen niiden hengähtää ja silmäilläkseen jalkojensa juurella leviävällä tasangolla sijaitsevaa pientä kauppalaa. Toinen heistä oli herra de Garnache, toinen hänen palvelijansa Rabecque. Mutta nyt ei Garnache enää ollut irvikuva, joka Condillacissa viime aikoina oli tunnettu Battistana, vaan herrasmies, joka hän oli silloin, kun hän ensi kerran ilmestyi linnaan. Rabecque oli ajanut hänen partansa ja puhdistanut hänen ihostaan ja hiuksistaan värin, jonka hän oli aikaisemmin niihin hieronut.
Puolen tunnin kuluttua he ratsastivat sisälle Mustan Karjun majatalon portista. Tallimieheltä, joka riensi pitelemään heidän suitsiaan, Garnache kysyi, asuiko markiisi de Condillac siellä. Hän sai myönteisen vastauksen.
Garnache antoi määräyksen hevosten hoidosta ja käski Rabecquen syödä itsensä kylläiseksi arkituvassa. Isännän ilmoittamana pariisilainen sitten nousi portaita herra de Condillacin huoneeseen.
Isäntä opasti hänet talon parhaaseen huoneeseen, painoi kädensijaa, avasi oven selälleen ja astui syrjään päästääkseen herra de Garnachen sisään.
Huoneesta kuului ääniä, miehen hiljaista naurua ja naisen vielä hiljaisempaa pyytelyä.
— Laskekaa minut irti, monsieur! Jumalan tähden, antakaa minun mennä!
Joku tulee.
— Mitä minua liikuttaa kenenkään tulo? vastasi ääni, joka tuntui olevan tukahtumaisillaan nauruun.
Garnache astui huoneeseen — se oli tilava ja hyvin kalustettu, kuten Auberge du Sanglier Noirin parhaan huoneen sopikin — ja näki siellä katetun pöydän, josta levisi maukkaiden ruokien tuoksu, mutta tarjoilijattaren viehkeys oli saanut vieraan unohtamaan aterian ja kiertämään kätensä tytön vyötäisille. Kun hänen katseensa osui kookkaaseen pariisilaiseen, hän päästi tytön irti ja käänsi tulokkaaseen päin puolittain nauravat, puolittain ällistyneet kasvonsa.
— Kuka hitto te olette? hän tiedusteli ja hänen ruskeat silmänsä kohdistuivat eloisan tutkivasti Garnacheen, joka puolestaan vastasi kohteliaisuuteen, tarkastellen tyynesti tätä keskikokoista herrasmiestä, jolla oli vaalea tukka ja säännölliset kasvonpiirteet.
Tyttö hypähti syrjään ja kiiti ulos, väistäen isännän uhkaavan käden, jonka tämä kohotti, kun hän pujahti sivuitse. Pariisilaisen sisu kiehahti. Tämänlainen kuumeko pidätti markiisia La Rochettessa, sillä aikaa kun Valérie sai nääntyä vankina Condillacissa?