Markiisittaren otsa rypistyi hetkiseksi. Hän oli siihen asti unohtanut koko Rabecquen.
— Hänet on löydettävä, Tressan, hän kivahti.
Tressan hymyili tyrmistyneenä ja pureksi partaansa.
— Vaivoja ei säästetä, hän lupasi. — Siitä saatte olla varma. Olen lähettänyt hänen jälkeensä miehiä kaikkia kolmea Pariisiin vievää tietä myöten. Heidän on käsketty rahaa ja ratsuja säästämättä etsiä hänen jälkensä ja vangita hänet. Uskon, että sittenkin saamme hänet siepatuksi.
— Hän on nyt ainoa meitä uhkaava vaara, vastasi markiisitar, — sillä Florimond on kuollut — kuumeeseen, hän lisäsi pilkallisesti hymyillen, mikä herätti Tressanissa samanlaisen tunnelman kuin hän olisi saanut kylmää vettä niskaansa. — Olisi kohtalon ivaa, jos tuo kurja lakeija pääsisi nyt Pariisiin ja turmelisi voittomme, jonka saavuttamiseksi olemme niin ankarasti työskennelleet.
— Totisesti se olisi, myönsi Tressan, — ja meidän on huolehdittava siitä, ettei hän pääse.
— Mutta jos hän pääsee, huomautti markiisitar, — niin sitten on meidän vedettävä yhtä köyttä.
— Sitä toivon aina, Clotilde, vakuutti käskynhaltija.
Hän tarttui markiisittaren käteen ja olisi heti paikalla langennut polvilleen rouvan jalkojen juureen öisestä kasteesta vielä kosteaan ruohikkoon, jollei hänen mieleensä olisi ajoissa juolahtanut, kuinka pahasti hänen komea pukunsa siitä kärsisi.
— Luvatkaa tulla puolisokseni kuuden kuukauden kuluessa — pääsiäisenä, luvatkaa!