— En ole vielä painunut niin alhaalle, että kaipaan neuvojanne, vastasi rouva happamesti.
— Kenties painutte ennen kuin aurinko laskee, virkkoi Garnache, hymyillen tyyntä hymyään. — Markiisi de Condillac ja hänen vaimonsa ovat vielä La Rochettessa odottamassa, kunnes minä ehdin suorittaa täällä tehtäväni, jotta he voivat tulla kotiinsa.
— Hänen vaimonsa? huudahti markiisitar.
— Niin, hänen vaimonsa, madame. Hän on tuonut puolison Italiasta.
— Siis — siis — Marius? Enempää hän ei sanonut. Kenties hän ei aikonut jupista ajatuksiaan ääneen niinkään paljon. Mutta Garnache arvasi, mitä hänen mielessään liikkui, ja häntä ihmetytti, kuinka sitkeästi ajatukset saattavat pysyä totutulla urallaan. Heti kun markiisitar oli kuullut Florimondin avioliitosta, olivat hänen mielessään taas heränneet tavanmukaiset mietteet Mariuksen mahdollisuuksista mennä naimisiin Valérien kanssa.
Mutta Garnache haihdutti tällaiset haaveet.
— Ei, madame, hän sanoi. — Marius saa katsella itselleen puolisoa muualta — jollei neiti de La Vauvraye omasta vapaasta tahdostaan suostu hänen vaimokseen — mikä ei ole todennäköistä. Sitten hän muuttui äkkiä ankaraksi. — Neiti de La Vauvraye voi kai hyvin, madame?
Markiisitar nyökkäsi, mutta ei virkkanut mitään. Pariisilainen kääntyi
Fortunioon päin.
— Menkää noutamaan hänet tänne! hän käski kapteenia.
Garnache käveli edestakaisin lattialla ja meni Tressanin ohitse aivan läheltä. Hän nyökkäsi käskynhaltijalle niin ystävällisesti, että tämä säikähti pahasti.