— Sattuipa hyvin, rakas herra käskynhaltija. Olen iloissani siitä, että tapasin teidät täällä. Muutoin minun olisi pitänyt lähettää kutsumaan teitä. Meidän keskemme on järjestettävä eräs pikku asia. Saatte luottaa, että hoidan sen teidän nykyiseksi tyydytykseksenne, joskin vastaiseksi suruksenne. Ja hymyillen hän asteli edelleen, jättäen käskynhaltijan liian tyrmistyneeksi vastaamaan tai väittämään, ettei hän ollut osaltaan syypää Condillacin tapahtumiin.
— Aiotteko esittää minulle ehtoja? tiedusteli markiisitar kopeasti.
— Kyllä varmasti, vastasi Garnache tuikean kohteliaasti. — Sen varassa, hyväksyttekö ne ehdot, on Mariuksen henki ja oma vastainen vapautenne.
— Mitkä ne ovat?
— Että kaikki väkenne — alinta keittiöpoikaa myöten — laskee aseensa tunnin sisässä ja poistuu Condillacista.
Markiisitar ei uskaltanut vastata kieltävästi.
— Markiisi ei häädä minua pois? hän lausui puolittain kysyvästi.
— Markiisilla, madame, ei ole lainkaan valtaa tässä suhteessa. Teidän niskuroimistanne käsittelee kuningatar — minä kuningattaren lähettinä.
— Jos minä suostun siihen, monsieur, niin entä sitten?
— Ette voi sanoa jos, madame. Teidän on pakko suostua tahtoen tai tahtomattanne. Ollakseni varma siitä olen tullut takaisin tällä tavoin väkeä mukanani. Mutta jos ryhdytte taisteluun, niin teidät voitetaan — ja silloin teille käy perin huonosti. Käskekää miestenne lähteä, kuten ehdotin, niin saatte itsekin vapaana poistua täältä.