Täsmälleen kello kaksitoista seuraavana päivänä ilmestyi herra de Garnache uudelleen käskynhaltijan palatsiin mukanaan yksityispalvelijansa Rabecque, laiha, tummaverinen, teräväpiirteinen mies, joka oli hieman nuorempi isäntäänsä.
Turpea taloudenhoitaja Anselme otti heidät vastaan syvin kunnioittavasti ja opasti Garnachen heti herra de Tressanin puheille.
De Garnachen ja käskynhaltijan välinen eilinen keskustelu oli saanut ensinmainitun melko lailla epäilemään, ettei neiti de La Vauvrayta luovutettaisi hänen hoivattavakseen, kuten hän oli vaatinut. Hänen mielensä keveni sen vuoksi melkoisesti, kun hänet saatettiin Tressanin huoneeseen ja hän tapasi siellä matkapukuisen naisen, jolla oli vaippa yllään ja hattu päässään ja joka istui tuolilla ison takan ääressä.
Huulillaan sydämellinen tervetuliaishymy Tressan tuli häntä vastaan, ja he kumarsivat toisilleen muodollisen tervehdyksen.
— Kuten näette, monsieur, alkoi käskynhaltija, heilauttaen pulleaa kättänsä naiseen päin, — on teitä toteltu. Kas tässä holhottinne.
Sitten hän kääntyi naiseen päin ja esitteli. — Tämä on herra de Garnache, josta olen teille jo puhunut ja jonka on hänen majesteettinsa kuningattaren käskystä saatettava teidät Pariisiin.
— Ja nyt, hyvät ystävät, vaikka seuranne tuottaakin minulle varsin suurta huvia, en ole pahoillani siitä, että lähdette pian, sillä minulle on kasautunut hirveästi työtä.
Garnache kumarsi naiselle, joka vastasi hänen tervehdykseensä taivuttamalla päätään. Pariisilainen loi häneen valppaan katseen terävistä silmistään.
— Hyvä! hän sanoi. — Koska olette valmis ja käskynhaltija haluaa mielellään päästä meistä eroon, niin lähtekäämme kaikin mokomin liikkeelle. Edessänne on pitkä ja rasittava matka, mademoiselle.
— Minä — minä olen siihen valmis, tämä änkytti.