— Mitä takeita voin teille antaa? vaikeroi markiisitar, väännellen käsiään ja tuijottaen poikansa kasvoihin, jotka olivat tuhkanharmaat pelosta ja raivosta ja jotka pilkottivat Garnachen raskaan saappaan takaa.
— Käskekää jonkun miehenne kutsua tänne palvelijani! Jätin hänet pihalle odottamaan itseäni.
Käsky annettiin ja yksi murhamiehistä poistui. Jännittyneen, tuskallisen hiljaisuuden vallitessa odotettiin hänen palaamistaan, vaikka hän viipyikin poissa vain hetkisen.
Rabecquen silmät menivät ällistyksestä pystyyn, kun hän näki, minkälainen tilanne oli. Garnache kehotti häntä riisumaan aseet saapuvillaolijoilta.
— Älköönkä teistä kukaan vastustelko älköönkä ahdistako häntä! hän lisäsi. — Muutoin se maksaa isäntänne hengen.
Peloissaan leskimarkiisitar toisti empimättä hänen komennuksensa miehilleen. Kun se oli tehty, nosti pariisilainen jalkansa pois uhrinsa kaulalta.
— Nouskaa ylös! hän käski, ja Marius totteli häntä nopeasti.
Garnache sijoittui pojan selän taakse. — Madame, hän sanoi, — pojallenne ei tapahdu mitään pahaa, jos hän vain on järkevä. Mutta jollei hän tottele minua tai jos kukaan Condillacin asukas käy kimppuumme, niin se merkitsee herra de Condillacin kuolemaa. Mademoiselle, haluatteko seurata minua Pariisiin?
— Kyllä, monsieur, vastasi Valérie pelkäämättä, ja nyt hänen silmänsä säihkyivät.
— Siispä lähdemme. Asettukaa herra de Condillacin viereen! Rabecque, seuraa minua! Eteenpäin, herra de Condillac! Suvainnette saattaa meidät ratsujemme luokse pihalle.