— Siinä selitys, miksi Fortunio sai hänet värvätyksi. Hän ei osannut sanaakaan ranskaa, raukka, eikä niin ollen voinut aavistaakaan, kuinka harkitsematonta hänen pestautumisensa oli. Jos voisimme löytää enemmän samanlaisia miehiä, niin olisi hyvä. Mutta mistäpä niitä löydämme? Voi, Marius-kulta, asiamme eivät ole paljoakaan parantuneet eivätkä paranekaan sen erehdyksen tähden, jonka teimme päästäessämme Garnachen tiehensä.
— Madame, uskalsi Tressan taaskin virkkaa, — mielestäni teiltä puuttuu toiveikkuutta.
— Ainakaan ei minulta puutu rohkeutta, herra kreivi, vastasi markiisitar, — ja lupaan teille, että niin kauan kuin elän — ja käyttelen miekkaa, jos tarvitaan — ei yksikään pariisilainen astu jalallaan Condillaciin.
— Noin paljon jaksat ajatella, mutta siinä onkin kaikki, murahti Marius. — Et käsitä, että asemamme ei ole läheskään toivoton, ettei meidän lopultakaan kenties tarvitse vastustaa kuningasta. On kulunut kolme kuukautta siitä, kun viimeksi saimme tietoja Florimondista. Sodassa voi kolmessa kuukaudessa sattua paljon. Hän saattaa hyvinkin olla kuollut.
— Toivoisinpa, että hän olisi haudassa — ja kadotuksessa, sähäytti markiisitar.
— Niin, vahvisti Marius, huoahtaen, — se lopettaisi kaikki huolemme.
— Siitä en ole lainkaan varma. Vielä on otettava lukuun Valérie uusine pariisilaisystävineen — tuhotkoon rutto heidät kaikki! Vielä voimme menettää La Vauvrayen tilukset. Ainoa keino, jolla nykyiset vaikeutemme saadaan loppumaan, on se, että menet avioliittoon tuon omapäisen letukan kanssa.
— Voit syyttää vain itseäsi siitä, että se on mahdotonta, muistutti
Marius.
— Kuinka niin? huudahti äiti, silmäillen häntä tuikeasti.
— Jos olisit pysynyt ystävyydessä kirkon kanssa, maksanut kymmenykset ja säästänyt meidät tästä kirotusta pannasta, ei meidän olisi lainkaan vaikea saada tänne pappi ja järjestää asia, suostuipa Valérie tai ei.