— Minä olen myös kristitty, Arsenio, enkä ole tietänyt tästä seikasta mitään.
— Tietämättömyytesi tähden saanet anteeksi. Mutta nyt, kun tiedät..
Arsenio kohautti olkapäitään.
— Nyt, kun tiedän sen, olisi minun parasta huolehtia sielustani ja etsiä uusi työpaikka.
— Voi! huokasi Arsenio. — Sitä ei ole niinkään helppoa löytää.
Garnache vilkaisi häneen. Pariisilaisen katse alkoi näyttää varmemmalta kuin siihen saakka. Hän katsahti vaivihkaa ympärilleen, istahti sitten jälleen, niin että hänen suunsa oli aivan Arsenion korvan juuressa.
— Täällä maksetaan huono palkka kuin kerjäläiselle, mutta kuitenkin olen kieltäytynyt ottamasta vastaan kokonaista omaisuutta, jonka eräs toinen minulle tarjosi, voidakseni olla uskollinen Condillacissa olevalle isäntäväelleni. Mutta tämä kertomasi seikka muuttaa kaikki.
— Omaisuuden? kertasi Arsenio epäillen.
— Niin, omaisuuden — ainakin viisikymmentä pistolia. Se on omaisuus muutamille meistä.
Arsenio vihelsi. — Selitähän tarkemmin! hän pyysi.
Garnache nousi sen näköisenä kuin olisi aikonut lähteä.