— Minun on harkittava sitä, hän sanoi ja liikahti muka poistuakseen.
Mutta toinen tarttui kiihkeänä hänen käsivarteensa.
— Mitä sinun on harkittava? hän kivahti. — Selitä minulle, minkälaista palvelusta sinulle on esitetty. Omatuntoni soimaa minua. Jos sinä kieltäydyt noista viidestäkymmenestä pistolista, niin miksi en minä saisi hyötyä sinun typeryydestäsi?
— Se ei olisi tarpeen. Siihen puuhaan, josta puhun, tarvitaan kaksi miestä, ja kumpikin saa viisikymmentä pistolia. Jos päätän ryhtyä tehtävään, niin mainitsen, että sinä suostut toiseksi.
Hän nyökkäsi synkkänä toverilleen, irrottautui hänen otteestaan ja lähti astelemaan pihan poikki. Mutta Arsenio ryntäsi hänen perässään ja tarttui uudelleen hänen käsivarteensa.
— Senkin hullu! Et suinkaan aio kieltäytyä ottamasta vastaan sitä omaisuutta?
— Se olisi petosta, kuiskasi Garnache.
— Se on paha, myönsi toinen, ja hänen ilmeensä muuttui alakuloiseksi. Mutta kun hän muisti, mitä Garnache oli sanonut, kirkastuivat hänen kasvonsa taaskin pian. — Kohtaako se näitä Condillacin asukkaita? hän tiedusteli. Garnache nyökkäsi. — Ja ne, jotka pyytävät meiltä palvelusta — maksaisivat sinulle viisikymmentä pistolia?
— He pyytävät toistaiseksi palvelusta vain minulla. He pyytävät kenties sinulta, jos puhun puolestasi.
— Ja sinä puhut; olemmehan saman maan miehiä. Puhuthan, eikö niin? Olemme toveruksia. Ystävyksiä vieraassa maassa. Ei ole mitään, mitä en olisi valmis tekemään hyväksesi, Battista. Näetkö, olisin valmis kuolemaan puolestasi, jos tarvittaisiin! Kautta Bacchuksen! Olisin! Sellainen olen, kun pidän miehestä.
Garnache taputti häntä olalle. — Sinä olet kelpo poika, Arsenio.