— On saapunut pikalähetti, virkkoi Valérie.
— Tiedän sen; näin hänet pihalla. Mistä hän on? Saitteko tietää sen?
— Florimondilta. Tyttö oli kalpea kiihtymyksestä.
— Markiisi de Condillacilta? huudahti Garnache tietämättä, olisiko hänen pitänyt toivoa vai pelätä. — Italiasta?
— Ei, monsieur. En luule, että hän on tullut Italiasta. Siitä, mitä puhuttiin, voin päättää, että Florimond on jo matkalla Condillaciin. Kylläpä se synnytti aika hälyn. Heiltä meni koko ruokahalu päivällisen osalta, ja he tuntuvat arvelleen, että minulle oli käynyt samoin, sillä he päättivät lähettää minut heti takaisin huoneisiini.
— Sitten ette kai tiedä mitään — paitsi että lähetti on markiisilta?
— En mitään, enkä todennäköisesti saakaan tietää, vastasi tyttö.
Garnache ei voinut pidättää kirousta. Sitten hän hiljensi ääntään ilman mitään nähtävää syytä ja puhui nopeasti ja kiihkeästi: — Minun on mentävä ottamaan selvää, mikäli kykenen. Se saattaa olla vaarallista, mutta se vaara on mitätön verrattuna siihen, mikä meitä uhkaa, jos teemme erehdyksiä, kun emme tiedä mitä on tulossa. Jos joku tulee — mikä ei ole luultavaa, sillä kaikki asiaan sekaantuneet henkilöt viipyvät salissa siihen asti, kunnes lähetistä on selviydytty — ja jos tiedustetaan, missä olen, niin ette saa tietää siitä mitään, koska te ette osaa lainkaan italiaa enkä minä ranskaa. Sanotte vain luulevanne, että minä vastikään menin noutamaan vettä. Ymmärrättekö?
Valérie nyökkäsi.
— Lukitkaa sitten itsenne huoneeseenne palaamiseen! saakka!