— Tännepäin! Fortunio! Abdon! Tänne, lurjukset! Minua ahdistetaan.
Pihalla kajahti hänen sanojensa kaiku, ja sen toisti vahtimiehen luikkaus, joka oli kuullut hätähuudon. Pian he erottivat miehen nopeat askeleet, kun hän riensi noutamaan apua.
Garnache hyppäsi äkkiä syrjään ahdistaakseen vastustajaansa sivulta päin ja estääkseen hänet takaperin peräytymästä ulko-ovelle. Temppu onnistui ja asteittain, aina puolustaen itseään, Garnache kiersi edelleen, kunnes hän oli Mariuksen ja kynnyksen välissä.
Mutta nyt kuului juoksuaskelia pihalta. Portaista näkyi valon hohdetta ja miesten läähättävä hengitys kantautui taistelijoille saakka. Garnache arveli, että hänen viimeinen hetkensä oli varmasti koittanut. No niin, koska hänen oli kuoltava, niin hän voisi kuolla täällä Mariuksen miekasta yhtä hyvin kuin jonkun toisenkin. Siispä hän päätti antautua siihen vaaraan voidakseen samalla antaa Mariukselle merkin, josta tämä muistaisi hänet. Hän heilautti tuolinsa korkealle, paljastaen ruumiinsa sekunnin ajaksi. Salamannopeasti sujahti nuoren miehen miekka häntä kohti. Mutta Garnache väistyi ketterästi sen tieltä ja astahti lähemmäksi vastustajaansa. Tuoli putosi jysähtäen ja Marius vaipui pyörtyneenä ja verissään lattialle saatuaan päähänsä hirvittävän iskun. Kalahtaen putosi miekka hänen kädestään ja kieri heilahdellen Garnachen jalkojen juureen.
Pariisilainen viskasi pois tuolin ja kumartui ottamaan tuiki tervetullutta säilää. Hän suoristautui puristaen miekankahvaa ja saaden itseluottamusta tuntiessaan kädessään aseen, ja pyörähti ympäri, juuri kun Fortunio ja kaksi hänen kätyriään ilmestyivät ovelle.
Garnache lähtee Condillacista
Ei kukaan ole nauttinut taistelusta enemmän kuin Martin de Garnache, eikä hän nytkään jäänyt miettimään, että nyt hän todennäköisesti saisi tyydyttää tätä haluaan liiaksikin. Noiden kolmen miehen ilmestyminen hänen eteensä karkoitti hänen mielestään kaikki muut ajatukset, paitsi pian alkavan ottelun.
Hän kävi asentoon torjuakseen heidän hyökkäyksensä; hänen katseensa oli valpas, huulet tiukasti yhteen puristetut, polvet kuin teräsjoustimet.
Fortunion johdolla karkasivat miehet hänen kimppuunsa, ja seuraavien minuuttien aikana kaikunut melu, taistelevien raskas huohotus, kiroustulva, askelten töminä, kun he hypähtelivät sinne tänne, ja ennen kaikkea miekkojen kalskahteleminen vastakkain, täytti huoneen ja kuului linnan pihalle saakka.
Kului minuutteja, mutta he eivät mahtaneet mitään tälle yhdelle ainoalle miehelle; näytti siltä, ettei hän heilutellut yhtä, vaan kymmentä säilää, niin nopeat olivat hänen liikkeensä, niin vinhasti sujahteli hänen miekkansa kaikkiin suuntiin. Jos hän olisi pysynyt paikallaan, olisi hän pian saattanut saada surmansa, mutta hän perääntyi hitaasti etuhuoneen ovea kohti. Valérie seisoi vielä siellä, katsellen taistelua kauhistunein silmin ja henkeään pidättäen.