Puolisen tuntia hän viipyi siinä ja antoi sillä aikaa ajatustensa lentää asiasta toiseen, mutta silmillään hän seurasi pienintäkin liikehtimistä kadulla. Tultuaan vihdoin vakuuttuneeksi siitä, ettei hänen asuntoaan enää pidetty silmällä, vetäytyi hän pois ikkunasta ja sulki sen.
Mentyään ullakolle hän tapasi irlantilaisen istumasta allapäin vuoteella.
»Sieluni kautta», huudahti Hogan murheellisena, »enpä liene koko elämässäni ollut näin peloissani.»
Crispin naurahti hiljaa vastaukseksi ja pyysi häntä kertomaan, mitä oli tapahtunut.
»Se on vallan yksinkertainen juttu», vastasi Hogan tyynesti. »Tuolla Enkelin ravintolanpitäjällä on tytär — ehkäpä hän nimittääkin kapakkaansa hänen mukaansa — jolla on viekoittelevin silmäpari, mitä miehinen mies konsanaan lienee turmiokseen katsellut. Hänellä on sitä paitsi taipumusta pieneen armasteluun, ja minun reipas ulkonäköni ja uljas asuni teki häneen saman vaikutuksen kuin hänen silmänsä minuun. Meistä oli juuri tulossa mitä sulimmat ystävät, kun hänen sulhasensa kuin ruumiillistunut paholainen, senkin hölmömäinen narri, yllätti meidät ja arvatenkin enemmän mustasukkaisuudesta kuin järkisyistä löi minua — löi minua, Harry Hogania! Perhana vie, Cris, ajattelehan!» Ja kertoja tuli punaiseksi suuttumuksesta muistellessaan sitä. »Otin häntä kurjan takkinsa kauluksesta ja paiskasin hänet katuojaan — sopivin paikka muuten, missä hän lienee ikänään maannut. Jos hän olisi pysynyt siellä, niin hänen olisi ollut hyvä olla, mutta tuo hupakko, arvatenkin pitäen itseään loukattuna, tuli vaatimaan hyvitystä. Minä annoin hänelle hyvitystä ja — piru vieköön — hän on kuollut.»
»Ruma juttu», huomautti Crispin katkerasti.
»Ruma, ehkäpä», vastasi Hogan levitellen käsiään, »mutta muutakaan mahdollisuutta ei ollut. Se hölmö hyökkäsi kimppuuni miekka kädessä ja minun oli pakko puolustautua.»
»Mutta ei tappaa, Hogan!»
»Se oli tapaturma. Hitto vie, sitä se oli! Koetin pistää häntä käsivarteen, mutta hämärässä miekka lävistikin hänen rintansa.»
Hetken seisoi Crispin synkkänä, sitten hänen otsansa kirkastui, aivan kuin hän ei olisi asiaa enää ajatellutkaan.