Näissä mietteissään istuen hän jätti vastaamatta niihin kompiin, joita hänen toverinsa silloin tällöin lasketteli. Kadulla liikuskeli miehiä, lyhtyjä vilahteli ehtimiseen ja aika ajoin painautui joku kypärän reunustama naama ikkunanruutua vasten.
Siten kului tunti ja parikin Hogan-paran istuessa ylhäällä yksinäisyydessään onnettomana ja levottomana.
Toinen luku
Puolen yön aikaan heitti sir Crispin vihdoin korttinsa pöytään ja nousi. Hoganin tulosta oli kulunut täsmälleen kaksi tuntia. Kadulla olivat äänet ja askelet vähitellen häipyneet, ja rauha näytti taas palanneen Penrithiin. Siitä huolimatta oli sir Crispin varovainen — elämä oli opettanut hänet varovaisuuteen ja epäluuloisuuteen.
»Master Stewart», virkkoi hän, »on jo myöhä, luulenpa, että haluatte mennä makuulle. Toivon teille hyvää yötä.»
Nuori mies nousi, jäi arvelemaan ja alkoi vihdoin:
»Huomenna, sir Crispin…» Mutta Crispin keskeytti hänet heti.
»Jättäkää huominen aamun koittoon, ystäväni. Hyvää yötä. Ottakaa toinen noista rätisevistä kynttilöistä ja menkää.»
Synkän äänettömänä otti nuori mies toisen pulloista kynttilöineen ja meni ullakolle johtavasta ovesta ulos.
Hetkeksi jäi Crispin seisomaan pöydän ääreen, ja silloin hänen kasvojenilmeensä sulivat hieman pehmeämmiksi. Hän katui käyttäytymistään nuorukaista kohtaan. Piimäsuu tämä oli mieheksi, mutta Crispin piti häntä sentään rehellisenä ja tunsi yhtäkaikki häntä kohtaan jonkinlaista hellyyttä. Hän meni lattian poikki ikkunan luo ja avattuaan sen selkoselleen kumartui siitä ulos ikään kuin hengittääkseen yön viileää ilmaa, ja hyräili mahdollisen ohikulkijan varalta huolettoman näköisenä äskeistä lauluaan.