»Ilmoitan asiasta kenraali Montgomerylle», hän uhkasi.
»Ilmoita vaikka pirulle! Jos olisitte tulleet tänne siivolla tavalla, niin olisitte tavanneet taloni oven ammollaan kohteliaisuudesta ja minä olisin lausunut teidät tervetulleiksi. Mutta nyt on minulla valituksen syytä ja sen tulen myös tekemään. Saammepa nähdä, salliiko kuningas, että kaikenlaiset hävyttömät, vasta munasta kuoritut kukonpoikaset tulevat ivaamaan vanhaa sotilasta, joka kahdeksantoista vuoden ajan on liittänyt kohtalonsa kuninkaan perheen kohtaloihin.»
Nuori upseeri oli ymmällä. Hiljaisia vastalauseita kuului joukosta. Sitten hän peräytyi pari askelta ja kääntyi neuvottelemaan erään vieressään seisovan vanhemman ratsumiehen kanssa. Tämä oli sitä mieltä, että pakenevan oli täytynyt mennä toista tietä. Sitä paitsi, hän arveli, ei Hogan sir Crispinin puheista päättäen ollut voinut tulla taloon. Näin ollen ja huomioon ottaen sen harmin ja ajan hukan, minkä sir Crispinin vastahakoisuus aiheuttaisi, jos he väkivalloin tunkeutuisivat taloon, ja kun sitä paitsi ei kukaan saattanut tietää, kuinka hyvissä väleissä tuo koppava öykkäri saattoi olla lordi Montgomeryn kanssa, vänrikki päätti peräytyä ja jatkaa etsiskelyä toisaalla.
Myrkyllisin katsein hän siis heitti hyvästit uhaten vielä lähtiessään saattaa asian kuninkaan tietoon. Vastaukseksi jymähytti Galliard oven kiinni jo ennen kuin mies oli viimeisen sanansa sanonut.
Veikeä hymy huulillaan asteli Crispin hitaasti pöydän luo ja istahti entiselle paikalleen.
»Master Stewart», kuiskasi hän levitellessään korttejaan uudelleen, »ilveily ei ole vielä loppuun näytelty. Tuolla näkyy ikkunassa naama parhaillaan ja minä olen varma siitä, että meitä pidetään silmällä ainakin pari tuntia vielä tänä iltana. Tuo sievä hempukka oli kuin luotu etsiväksi.»
Nuorukainen heitti toveriinsa paheksuvan silmäyksen. Hän ei ollut liikkunut paikaltaan Crispinin ollessa ovella.
»Te valehtelitte heille», sanoi hän vihdoin.
»Hiljaa! Ei niin äänekkäästi, teidän suloutenne», tuli vastaukseksi, ja vaikka se lausuttiin kuiskaamalla, ei siitä silti puuttunut uhkaa. »Huomenna, jos suvaitsette, vastaan teille siitä, että olen teidän hienotunteisuutenne läsnäollessa rohjennut lievästi valehdella. Mutta tänä iltana on meillä ihmisen henki pelastettavana ja siinä on mielestäni kylliksi puuhaa. Kas niin, master Stewart, käydäänpä taas jatkamaan peliämme.»
Hänen katseensa oli niin käskevä, että nuorukaisen täytyi ryhtyä jatkamaan teeskenneltyä peliä huolimatta siitä, ettei hänellä ollut vähintäkään halua auttaa Hogania. Hän oli kasvanut ylhäisessä, uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa, ja Hogan oli hänen mielestään raakalainen, tappelupukari. Sellaista miestä hän kauhistui, ja mies oli hänen mielestään häpeäksi mille armeijalle hyvänsä, mutta varsinkin sille, joka Pyhän liigan ja kovenanttien merkeissä oli marssinut Englantiin. Hogan oli tehnyt raa'an teon, hän oli tappanut miehen, eikä Kenneth voinut pitää itseään paljonkaan parempana auttaessaan häntä pakenemaan, kun hän mielestään oikeastaan olisi ollut velvollinen ilmiantamaan hänet. Galliardin tuiman katseen edessä suli kuitenkin kaikki arvelu, ja hän istui nöyränä ja tottelevaisena, mutta itsekseen hän vannoi huomispäivänä ilmoittavansa asian lordi Middletonille toivoen siten sovittavansa syntisen vaiteliaisuutensa ja samalla pääsevänsä sir Crispinin saastaisesta seurasta, sillä hän oli varma siitä, että tämä saisi maksaa tekonsa hirsipuussa.