»Avustaa teitä!» jyrisi Crispin ollen vihastuvinaan. »Avustaa teitä miehen kiinniotossa? Saakeli, sir, teidän täytynee tietää, että olen upseeri enkä mikään vankinihti!»
Vänrikki punastui tuntiessaan verhotun loukkauksen.
»Sir Crispin, onpa eräitä, joilla on teillekin nimi.»
»Mahdollista kyllä, kun en itse ole saapuvilla», virnisteli Crispin. »Maailma on täynnä rumakielisiä korpinpäitä. Mutta, hyvät herrat, öinen ilma on kylmä ja te olette tulleet sopimattomaan aikaan, sillä kuten nähnette, pelaan parhaillaan korttia. Suvainnette, että suljen oven!»
»Hetkinen, sir Crispin. Meidän täytyy tutkia tämä talo. Hänen luullaan tulleen tänne.»
Crispin haukotteli.
»Säästän teiltä sen vaivan. Uskonette minua kun sanon, että hän ei ole voinut tulla tänne minun tietämättäni. Olen ollut tässä huoneessa viimeiset kaksi tuntia.»
»Se ei riitä», vastasi upseeri itsepintaisesti. »Meidän täytyy saada varmuus asiasta.»
»Varmuus?» tiuskahti toinen syvästi ihmeissään. »Voitteko vaatia parempaa varmuutta kuin minun sanani. Jumaliste, herrat narrit», lisäsi hän sellaisella ukkosäänellä, että vänrikki lensi askelen taaksepäin ikään kuin olisi saanut iskun kasvoihinsa, »täytyykö minun selittää asia niin, että koko juttu on keksitty päästäksenne loukkaamaan minua? Ensin tarjoatte minulle vankinihdin virkaa, sitten annatte minulle vihjauksia siitä, mitä ihmiset minusta sanovat, ja nyt päätätte asian epäilemällä sanaani! Vai täytyy teidän saada varmuus asiasta!» jylisi hän äänen kasvaessa joka sanalla. »Viipykää vielä hetkinen minun kynnykselläni, niin perhana vieköön, herrat, minä annan teille sellaisen varmuuden, joka maistuu. Mars matkaan!»
Moisen raivonpuuskan edessä vänrikki vavahti vasten tahtoaankin.