»Ei ole luultavaa, että tapaamme jälleen, mutta jos niin kävisi, niin toivon, että se tapahtuisi onnellisemmissa olosuhteissa. Jos olen vahingoittanut teitä tässä asiassa, niin muistakaa, että minun täytyi se tehdä. Jääkää hyvästi.» Ja hän ojensi kätensä.
»Menkää helvettiin, sir», vastasi Kenneth kääntäen selkänsä hänelle.
Hieman häijy hymy karehti Josefin huulilla hänen katsellessaan heitä.
Kahdeksastoista luku
Heti kun Crispin oli lähtenyt ja kun hänen hevosensa kavion kapse vielä kuului ulkona raivoavan myrskyn ja sateen läpi, kiiruhti Josef hallin poikki palvelijain puolelle. Siellä hän tapasi neljä palvelijaansa syvässä unessa, kasvot kalpeina ja tahmeina ja jäsenet velttoina oudoissa asennoissa.
Turhaan satoi heidän päälleen potkuja ja kirouksia, heitä oli mahdoton saada hereille horrostilastaan.
Vihdoin hän otti lyhdyn ja meni talliin, mistä Crispin juuri oli ottanut hänen parhaan ratsuhevosensa, ja satuloi omin käsin toisen. Hänen huulensa olivat omituisessa hymyssä, kun hän palasi siihen huoneeseen, jossa hänen veljensä oli Kennethin kanssa.
Hänen poissaollessaan oli Kenneth sitonut Gregoryn haavan. Hän oli saanut haavoittuneen ottamaan hieman viiniä ja oli asettanut tämän tuoliin, jossa hän nyt istui puoleksi makaavassa asennossa, kalpeana ja uupuneena.
»Neljännestunti on kulunut, sir», sanoi Josef kylmästi astuessaan sisään.
Kenneth ei näyttänyt kuulevan. Hän istui kuin unessa. Hänen silmänsä, jotka eivät nähneet mitään, olivat suunnatut Gregoryn kalpeisiin, velttoihin kasvoihin.