»Neljännestunti on kulunut, sir», kertasi Josef kovemmalla äänellä.
Kenneth nosti päätään, nousi ja huokasi vieden kättään väsyneesti otsansa yli.
»Ymmärrän, sir», vastasi hän hiljaisella äänellä. »Tarkoitatteko, että minun täytyy lähteä?»
Josef odotti hetkisen, ennen kuin vastasi.
»On jo yli puolenyön», sanoi hän hitaasti,» ja ulkona on paha ilma. Te voitte olla täällä huomiseen, jos tahdotte. Mutta sitten teidän on lähdettävä», hän lisäsi ankarasti, »minun tarvinnee tuskin sanoa, että mistress Cynthian kanssa ette enää saa puhua, ettekä enää Marleigh'n linnaan jalallanne astua.» —
»Ymmärrän, sir, ymmärrän. Mutta te kohtelette minua liian ankarasti.»
Josef nosti kysyvästi silmäkulmiaan.
»Olin valan sitoma, jonka olin tehnyt tietämättä, ketä vastaan olin käteni nostava. Oh, sir, täytyykö minun kärsiä koko elämäni erehdyksestä, joka ei ollut oma aiheuttamani? Te, master Gregory», huudahti hän kääntyen innokkaasti Cynthian isän puoleen, »te olette armollisempi. Te käsitätte asemani — minut pakotettiin siihen.»
Gregory avasi väsyneet silmänsä.
»Piru teidät vieköön, master Stewart», ähki hän. »Minä käsitän, että te olette antanut minulle haavan, jonka parantamiseen menee ainakin kuukausi.»