»Perhana, Hogan, tarkoitatko, että Josef Ashburn petoksella johtaa minut tuon miehen käsiin?»
»Sinäpä sen sanoit.»
»Mutta…»
Crispin pysähtyi äkkiä. Kalpeus hänen kasvoillaan kasvoi, ne kävivät miltei tuhkanharmaiksi ja hänen silmänsä kiiluivat aivan kuin hänellä olisi ollut kuumetta. Hän vaipui takaisin tuoliinsa ja pannen molemmat kätensä pöydälle katsoi Hogania suoraan silmiin.
»Mutta poikani, Hogan, minun poikani?» vaikeroi hän niin murtuneella äänellä, ettei vielä kukaan ollut sitä sellaisena kuullut. »Oh, Jumala taivaassa!» huudahti hän äkkiä mielettömänä. »Mitä helvetillistä työtä tämä kaikki on?»
Sinertävien huulien takana hänen hampaansa kalisivat. Hänen kätensä vapisivat hänen pitäessään niitä nyrkissä edessään. Sitten hän sanoi synkällä äänellä:
»Hogan, minä tapan hänet tämän tähden. Hullu, mikä surkea hullu minä olenkaan!»
Sitten, kasvot intohimon vääristäminä, hän puhkesi latelemaan kirouksia, jotka Hogan keskeytti.
»Odota, Cris», sanoi hän pannen kätensä toisen käsivarrelle, »kaikki ei kuitenkaan ole valhetta. Josef Ashburn koetti, se on totta, saattaa sinut eversti Priden käsiin lähettämällä sinut Ankkuriin, vakuuttaen, että siellä saisit kuulla uutiset pojastasi. Se oli valhe, mutta ei kokonaan. Sinun poikasi elää ja on luultavaa, että Ankkurissa olisit voinut saada tietoja hänestä. Mutta nuo tiedot olisivat tulleet liian myöhään ollakseen sinulle minkään arvoisia.»
Crispin koetti puhua, mutta ei voinut. Koettaen sitten hillitä itseään sanoi hän oudon pelokkaalla äänellä: