»Hogan, missä poika on?»
»Olen lukinnut hänet majataloon. Tahdotko nähdä hänet nyt?»
»Heti, Hogan. Minä uskon nyt.»
Irlantilainen meni lattian poikki ja avaten oven huusi käskyn vartiossa olevalle ratsumiehelle.
He odottivat muutaman minuutin puhumatta sanaakaan. Vihdoin kuului askeleita käytävästä ja hetkistä myöhemmin Kenneth työnnettiin raa'asti huoneeseen. Hogan viittasi vartijalle, joka sulki oven ja poistui.
Kennethin tullessa sisään Crispin astui askelen häntä kohti. Hän pysähtyi ja hänen silmänsä sananmukaisesti ahmivat poikaa. Vastaukseksi hän sai silmäyksen, joka oli täynnä häijyyttä.
»Minun olisi pitänyt tietää, sir, että te ette saattanut olla kaukana», poika huudahti katkerasti, unohtaen, että edellisenä yönä oli jättänyt hänet taakseen maantielle. »Minun olisi pitänyt arvata, että pidätykseni oli teidän työtänne.»
»Kuinka niin?» kysyi Crispin tyynesti, silmät yhä kärsivän näköisinä poikaan luotuina.
»Koska on teidän tapaistanne, en tiedä miksi, kääntää turmioksi kaikki aikeeni. Te ette tyydy siihen, että saitte minut vedetyksi tuohon Marleigh'n linnan jupakkaan, teidän täytyy taas olla tielläni koettaessani korjata tekoni — ja hävittää viimeinenkin mahdollisuuteni. Jumalani, sir, enkö koskaan pääse teistä erilleni? Mitä pahaa olen teille tehnyt?»
Tuska värähteli ritarin tummilla kasvoilla.