»Hyvä Jumala, Hogan», huudahti hän. »Miten kerron sen hänelle?»
Vastaukseksi kysymykseen kääntyi irlantilainen Kennethin puoleen.
»Te erehdytte, sir, mitä vanhempiinne tulee. Allan Stewart
Bailienochysta ei ollut isänne.»
Kenneth katsoi vuoroin kumpaakin miestä.
»Sir», sanoi hän punastuen, »te laskette leikkiä.» Huomatessaan vihdoin heidän totisuutensa hän vaikeni. Crispin tuli aivan hänen eteensä ja pani kätensä hänen olkapäilleen. Nuorukainen tunsi ilmeistä inhoa kosketuksen johdosta, ja Crispinin kasvoilla kuvastui taas tuska.
»Muistatko, Kenneth», puhui hän hitaasti, miltei surunvoittoisesti, »tarinan, jonka kerroin sinulle Worcesterissa istuessamme odottamassa päivännousua ja pyöveliä?»
Nuorukainen nyökkäsi päätään ilmeettömänä.
»Muistatko yksityiskohtia siitä? Muistatko, että kerroin sinulle, että kun menin tajuttomaksi Josef Ashburnin miekan iskusta, viimeiset sanat, mitkä silloin kuulin, olivat ne, joilla hän käski veljeään katkaisemaan kätkyessä olevan pienokaisen kaulan. Sinä olit itse läsnä toissa yönä Marleigh'n linnassa, kun Josef Ashburn kertoi minulle, että Gregory oli ollut armelias, että minun lapseni ei ollut kuollut ja että jos säästäisin hänen elämänsä, niin hän antaisi poikani minulle jälleen. Muistatko?»
Taas Kenneth nyökkäsi. Epämääräinen, turruttava pelko hiipi hänen sydämeensä, hänen verensä tuntui jähmettyvän ja hänen sydämensä pysähtyvän. Lumottuna hän tarkkasi ritarin uupuneita ja surullisia kasvoja.
»Se oli ansa, jonka Josef Ashburn minulle asetti. Kuitenkaan hän ei kokonaan valehdellut. Gregory oli todella säästänyt lapsen, ja sen mukaan, mitä olen viimeisen puolituntisen aikana saanut tietää, hän näkyy uskoneen lapsen kasvatuksen Allan Stewartille Bailienochyssä koettaen sittemmin naittaa hänet tyttärensä kanssa, jotta, jos kuningas taas tulisi valtaan, heillä olisi Marleigh'ssa suoja, koska poika oli palvellut kuningasta.»