Crispinin kädet putosivat hänen sivulleen. Ne puristuivat nyrkkiin ja hänen silmissään välähti.
»Anna anteeksi, Jocelyn. Minä unohdin! Ymmärrän sinut nyt. Niin, minä tein pahoin, ja sinulla on täysi syy vihaasi. Mitäpä minä sittenkään olen sinulle — mitäpä voin olla verrattuna häneen, jonka kuva täyttää sielusi! Mitä merkitseekään mikään maailmassa miehelle naisen rinnalla, johon hänen sydämensä on kiintynyt! Enkö minä sitä tietäisi? Enkö ole saanut kärsiä siitä kyllin?»
»Mutta huomaa, Jocelyn», ja hän oikaisi itsensä äkkiä — »senkin lupaan korjata, mitä tässä olen rikkonut. Jos olen rosvonnut sinulta morsiamen, niin tuon hänet myös takaisin sinulle. Vannon sen. Ja kun se on tehty, kun siten kaikki paha, minkä olen tehnyt, on korjattu, sitten Jocelyn, ehkä sinä sitten tunnet vähemmän vastenmielisyyttä isääsi kohtaan, tunnet vähemmän vihaa häntä kohtaan.»
»Te lupaatte paljon, sir», sanoi poika huonosti peitetty iva huulillaan. »Miten aiotte suoriutua?»
Hogan rykäisi äänekkäästi. Crispin oikaisihe komeaksi, ryhdikkääksi, mieheksi, johon epätoivoisinkin olisi luottanut. Hän asetti voimakkaan, jäntevän kätensä pojan olkapäälle ja hänen otteensa sai pojan vääntelemään tuskasta.
»Vaikka isäsi onkin syvälle langennut, ei hän vielä ole koskaan rikkonut lupaustaan», sanoi hän ankarasti. »Olen antanut sinulle sanani ja huomenna lähden toimittamaan sen, minkä olen luvannut. Tapaan kai sinut ennen kuin lähden. Sinähän nukut täällä, eikö niin?»
Jocelyn kohautti olkapäitään.
»Yhdentekevä, missä minä nukun.»
Crispin hymyili surumielisesti ja huokasi.
»Sinä et luota minuun vielä. Mutta minä aion ansaita luottamuksesi tai» — hänen äänensä laski äkkiä — »tai sitten vapauttaa sinut inhottavasta isästä. Hogan, voitko hankkia hänelle yösijan?»