»Onko hän sen tahran arvoinen, joka siitä koituu sinun kunniallesi,
Crispin?»
Syntyi äänettömyys.
»Eikö ole hieman myöhäistä, Hogan, sinulle ja minulle lörpötellä kunniasta?» kysyi Crispin katkerasti yhä katsoen toisaalle. »Jumala tietää, että minun kunniani muistuttaa yhtä paljon tosi kunniaa kuin kerjäläisen rääsyt kärpännahkaista kauhtanaa. Mitä merkitsee tahra tai repeämä lisää sellaisessa, joka on niin tahrainen, ettei siinä alkuperäistä enää tunne ensinkään?»
»Kysyin sinulta», intti irlantilainen, »tokko sinun poikasi ansaitsee sellaista uhrausta, joka sisältyy suunnittelemaasi tekoon.»
Crispin vapautti kätensä toisen otteesta ja nousi äkkiä. Hän meni ikkunan luo ja veti uutimen syrjään.
»Päivä nousee», sanoi hän lyhyesti. Sitten hän kääntyi ja katsoi huoneen poikki Hoganiin. »Olen antanut sanani Jocelynille», hän sanoi. »Keino, jonka olen valinnut, on ainoa mahdollinen, ja minä aion koettaa sitä. Mutta jos sinun omatuntosi puhuu sinua vastaan, Hogan, niin en vaadi lupaamaasi avustusta, vaan toimin yksin. Niin olen tehnyt koko ikäni.»
Hogan kohautti mahtavia hartioitaan ja tavoitti viinipulloa.
»Jos kerran olet päätöksesi tehnyt, niin asia on selvä. Omatuntoni ei ole minua vaivaava siitä avusta, jonka olen luvannut, ja siitä, mitä lisäksi voin tehdä hyväksesi, voit olla huoletta. Juon yrityksesi onnistumisen maljan.»
Sitten he keskustelivat aluksesta, jota Crispin tarvitsi, ja sopivat keskenään, että Hogan lähettäisi sanan kipparille kutsuen hänet Harwichiin, jotta hän siellä odottaisi ja asettuisi sir Crispin Galliardin käytettäväksi. Hogan arveli, että hän viidestäkymmenestä punnasta sitoutuisi viemään Crispinin Ranskaan. Lähetin piti lähteä hetimmiten ja Lady Janen tuli olla Harwichissa kaksi päivää myöhemmin.
Heidän päättäessään näistä alkoivat talon asukkaat nousta, ja majatalon pihalta kuului jo askartelua ja valmisteluja uutta päivää varten.