Pian he lähtivät huoneesta, jossa he niin kauan olivat istuneet, ja pihakaivon ääressä toimitti krouviritari yksinkertaisen aamupukeutumisensa. Sitten he söivät vaatimattoman aamiaisen, johon kuului pääasiassa silliä ja ruskeata olutta. Ennen kuin he olivat sen päättäneet, tuli Kenneth kalpeana ja riutuneen näköisenä, mustat renkaat silmien ympärillä, yleiseen saliin ja istuutui synkkänä erilleen. Mutta kun Hogan sitten meni huolehtimaan lähetistä, nousi Crispin ja meni nuorukaisen luo.
Kenneth katsoi häntä salaa keskeyttämättä syöntiään. Hänellä oli ollut viheliäinen yö hänen miettiessään tulevaisuuttaan, joka näytti synkältä, ja tuumiessaan — unohtaen ja jättäen huomioon ottamatta sen, mitä oli tapahtunut — palatako kotinsa kainoon köyhyyteen Skotlantiin, vaiko ottaa vastaan sen miehen tarjoama palvelus, joka oli ilmoittanut olevansa ja jonka hän nyt uskoi olevankin hänen isänsä. Hän oli miettinyt, mutta oli vielä kaukana päätöksestään — Ranska, vaiko Skotlanti — kun Crispin nyt häntä tervehti jonkin verran jäykästi.
»Jocelyn», sanoi hän puhuen hitaasti ja miltei väsyneesti. »Tunnin päästä lähden Marleigh'ta kohden täyttämään viimeöisen lupaukseni sinulle. Kuinka siinä suoriudun, osaan tuskin sanoa, mutta sen täytyy onnistua. Olen järjestänyt niin, että laiva odottaa minua, ja kolmen tai korkeintaan neljän päivän kuluttua arvelen purjehtivani Ranskaan morsiamesi mukanani.»
Hän pysähtyi vastausta odottaen, mutta sitä ei tullut. Poika istui yhä ilmeettömänä, silmät pöytään luotuina, mutta mielessään vilkkaasti seuraten sitä, mitä hänen isänsä hänelle kertoi.
Crispin jatkoi heti.
»Sinä et voi kieltäytyä tekemästä sitä, mitä minä nyt käsken, Jocelyn. Minä aion korjata täysin mitoin sen vahingon, jonka olen sinulle aiheuttanut, jos vain noudatat määräyksiäni. Sinun täytyy niin pian kuin mahdollista lähteä täältä ja jatkaa matkaasi Lontooseen. Siellä sinun täytyy hankkia laiva, joka vie sinut Ranskaan, ja sinä odotat minua Auberge du Solei'ssa Calais'ssa. Sovitaanko niin, Jocelyn?»
Syntyi lyhyt äänettömyys, ja Jocelyn teki päätöksensä, joskin synkin ilmein.
»Minulla on varsin vähän valinnan varaa, sir», vastasi hän, »ja sen vuoksi minun täytyy myöntyä. Jos teette sen, minkä olette luvannut, niin myönnän, että olette korjannut pahat tekonne ja olen pyytävä anteeksi teiltä eilisiltaista uskon puutettani. Odotan teitä Calais'ssa.»
Crispin huokasi ja hetkeksi hänen kasvonpiirteensä kovenivat. Vastaus ei ollut sellainen, jonka hän katsoi ansaitsevansa, ja tuittupäisen miehen suussa olivat jo valmiina sanat, joilla hän aikoi vetäytyä takaisin ja antaa pojan, jota hän nyt alkoi halveksia, kulkea omaa tietään, joka varmasti oli vievä hänet perikatoon. Mutta sekunnin ajatus riitti tukahuttamaan hänen halunsa.
»Minä en ole pettävä sinua», sanoi hän kylmästi. »Onko sinulla rahaa matkaa varten?»