»Et ehkä tiedä», sanoi hän — hyvin tietäen, että tyttö tunsi asian — »että kun Galliard pelasti Kennethin hengen Worcesterissa, niin hän sai Kennethiltä lupauksen auttaa häntä jossakin kostoasiassa, joka hänellä oli suoritettavana.
Cynthia nyökkäsi päätään osoitukseksi siitä, että ymmärsi tai tiesi, ja
Josef jatkoi liukkaasti:
»Viime yönä, juuri lähdön hetkellä, muistutti Crispin, joka oli juonut ylenpalttisesti, kuten hänen tapansa on, Kennethille lupauksestaan ja vaati poikaa heti lähtemään kanssaan. Kenneth vastasi, että oli liian myöhäinen aika lähteä matkalle, ja pyysi Galliardia odottamaan tähän päivään, jolloin hän olisi valmis täyttämään lupauksensa. Mutta Crispin vastasi, että Kenneth oli valallaan sitoutunut lähtemään silloin, kun häntä vaadittiin, ja vaati taas poikaa lähtemään. Sana seurasi toistaan pojan itsepäisesti pyytäessä lykkäystä seuraavaan päivään ja Crispinin yhtä itsepäisesti vaatiessa, että hän hakisi saappaansa ja viittansa ja lähtisi tuossa paikassa mukaan. Yhä kuumemmaksi kävi kiista, kunnes Galliard aivan suunniltaan tempaisi miekkansa ja olisi varmasti keihästänyt pojan, ellei isäsi olisi käynyt väliin saaden siinä haavan olkapäähänsä. Sitten meni Crispin niin pitkälle humalaisessa raivossaan, että ylimielisesti halkaisi tuon laudan näyttäessään Kennethille, mikä häntä odotti, ellei hän totellut. Silloin menin minä väliin ja käyttäen vaikutusvaltaani kehoitin Kennethiä lähtemään hänen kanssaan, kuten hän vaati. Haluttomuudestaan huolimatta suostui Kenneth vihdoin lähtemään ja niin he nyt ovat menneet.»
Ylen liukkaasti ja yksityiskohtaisesti kerrottu juttu sai Cynthian uskomaan. Tosin hän kysyi syytä siihen hämmästyttävään tilaan, jossa kaikki palvelijat olivat, mutta siihen vastasi Josef puoleksi totuudenmukaisesti:
»Sir Crispin lähetti heille hieman viiniä ja he joivat hänen lähtömaljojaan niin perusteellisesti, etteivät vielä ole selvinneet siitä.»
Tyytyen tähän selitykseen Cynthia lähti isänsä luo.
Gregory ei ollut tullut sopineeksi Josefin kanssa siitä, mitä he Cynthialle kertoisivat, sillä hänen tylsiin aivoihinsa ei ollut johtunut ajatuskaan, että hallissa vallitseva epäjärjestys ja Kennethin poissaolo hämmästyttäisivät tyttöä. Ja kun Cynthia sitten kosketteli kysymystä hänen haavastaan, niin hänen, hölmö kun oli, täytyi keittää kokoon juttu, joka, joskaan ei vähemmän mielikuvituksellinen kuin Josefin, oli paljon kehnompi uskottavuudessa ja poikkesi sitä paitsi kokonaan aiheeltaan siitä.
»Helvetin piina sille koiralle, sinun sulhasellesi, Cynthia», murisi hän pielusvuoren sisästä. »Jos hän tulee kosimaan tytärtäni keihästettyään minut seinää vasten omassa hallissani, niin olkoon ikuinen kirous osani.»
»Mitä?» kysyi tytär. »Sanoitko, että Kenneth sen teki?»24 i
»Niin, hän sen teki. Hän hyökkäsi päälleni ennen kuin ennätin vetää miekkani, senkin raukka, piru hänet periköön, ja pisti minua silmänräpäyksessä olkapäähän.»