Tässä oli jotakin käsittämätöntä, jotakin, jonka miehet salasivat häneltä! Cynthia päätti ottaa selvän asiasta ja teki isälleen toisen kysymyksen:
»Miten jouduitte riitaan?»
»Miten! Se — se koski sinua, lapsi», vastasi Gregory sattumalta, osaamatta keksiä parempaakaan syytä.
»Mitä? Koski minua?»
»Jätä minut, Cynthia», ähki isä epätoivoisena. »Mene, lapsi. Minä olen pahasti haavoittunut. Minussa on kuumetta, tyttöseni. Mene, anna minun nukkua.»
»Mutta kerro minulle, mitä on tapahtunut, isä.»
»Luonnoton lapsi», ruikutti Gregory heikkona, »aiotko kiusata sairasta miestä kysymyksillä? Tahdotko kieltää häneltä unen, joka tietää hänen parantumistaan.»
»Isä rakas», mutisi tyttö hiljaa. »Jos uskoisin mitä sanoit, niin jättäisin sinut heti. Mutta sinä tiedät, että koetat salata jotakin minulta, jotakin, joka minun pitäisi tietää, joka minun täytyy tietää. Ajattele, että sinä olet puhunut minun sulhasestani.»
Suunnattomalla ponnistuksella hahmotteli Gregory jutun, joka hänestä tuntui käyvältä.
»No niin, koska sinun täytyy saada tietää se», vastasi hän, »niin se tapahtui näin: olimme kaikki juoneet liian paljon — häpeäkseni tunnustan sen — ja tultuani hellämieliseksi sinua ajatellessani ja ajatellessani sinun vastenmielisyyttäsi Kennethiä kohtaan sanoin hänelle, että niihin tuloksiin nähden, jotka ilmeisesti ovat hänen saavutettavissaan Marleigh'n linnassa, olisi parasta, että hän tekisi Crispinille seuraa tämän lähtiessä sieltä. Hän tulistui tästä ja vaati selitystä. Tottavie, niinä annoin sen hänelle sanomalla hänelle, että meidän on pikemminkin odotettava lumisadetta juhannuksena kuin että hänestä tulisi sinun miehesi. Puheeni suututti häntä siinä määrin, viinin sokaisema kun oli ja miltei kypsä sänkyyn pantavaksi, että hän tuossa tuokiossa sieppasi miekkansa ja hyökkäsi päälleni. Toiset koettivat tulla väliin, mutta hän oli liian sukkela, ja ennen kuin ennätin nousta pystyynkään pöydän äärestä, oli hänen miekkansa tunkeutunut hartiani läpi ja vielä seinälaudoituksenkin. Sen jälkeen oli selvää, ettei hän voinut jäädä tänne enää, ja minä vaadin häntä lähtemään heti. Hänellä ei itselläänkään ollut mitään sitä vastaan, sillä hän oivalsi mielettömyytensä ja pelkäsi Josefin silmien ilmettä — sehän saattaa toisinaan olla ihmeen häijy. Niin, ilman minun väliintuloani olisi Josef kyllä oikaissut hänet pitkäkseen.»