»Näin on parempi. Teillä on parempaa tilaa ajoneuvoissa, kun en minä ole niissä. Sitä paitsi ne kulkevat kepeämmin ja nopeammin ja nopeus on nyt paras ystävämme.»
Hän sulki oven ja astui taaksepäin käskien ajajaa lähtemään. Piiska vingahti ja Cynthia heittäytyi selkänojaa vasten miltei nyrpeissään. Millainen rakastaja tämä on, kysyi hän itseltään, ja millainen nainen hän, joka antoi sellaisen miehen viedä itsensä pois, joka ei ensinkään tuntenut rakastuneiden suloisia kujeita ja metkuja? Ei kukaan muu kuin mies, josta tällainen matka tuntui vastenmieliseltä, olisi ollut tulematta hänen viereensä. Cynthia ihmetteli sitä suuresti ja vielä enemmän hän ihmetteli itseään, ettei ollut jättänyt sikseen tätä mieletöntä askeltaan.
Ajoneuvot lähtivät liikkeelle ja pakomatka Sheringhamista alkoi.
Viideskolmatta luku
Läpi yön he ajaa kolistelivat vauhdilla, jonka kehnous sai Crispinin, joka ratsasti muutaman askelen vaunujen takana, hartaasti kiroilemaan hänen pitäessään silmällä, ettei kukaan mahdollisesti ajanut heitä takaa. Mutta ketään ei näkynyt, eikä hänen olisi tarvinnut sellaista pelätäkään, sillä heidän matkatessaan maantietä kylmässä yössä Gregory Ashburn nukkui niin rauhallisesti kuin ihminen suinkin kuumeessa ja pahan omantunnon vaivaamana saattoi ja otaksui kuuliaisen tyttärensä olevan turvallisesti sängyssään.
Ensimmäisten teräksenharmaiden päivänsäteiden mukana tuli hieno sade lisäämään Crispinin rasituksia, sillä viime aikoina hän oli istunut liian paljon satulassa, ja vaikka hän olikin voimakas, hän oli kuitenkin lihaa ja verta ja siis altis sateen seurauksille. Kymmenen maissa ajoivat he Denhamin läpi.
Sieltä selvittyä Cynthia pisti päänsä vaununikkunasta. Hän oli nukkunut hyvin ja hänen mielialansa oli kepeämpi ja onnellisempi. Ratsastaessaan parin kolmen askelen päässä takana Crispin näki tytön raikkaat, hymyilevät kasvot, ja se vaikutti häneen omituisesti.
Sama hellyys, joka oli hänet vallannut kaksi päivää sitten hänen puhellessaan Cvnthian kanssa kalliolla, hiipi hänen sydämeensä nytkin, ja ajatus, että Cynthia pian olisi sidottu häneen sukulaisuuden siteillä, oli hänelle erittäin mieluisa. Cynthia lausui hyvän huomenensa miellyttävästi, ja Crispin kannusti hevostaan ajopelien ovelle kuulustellakseen innokkaana hänen vointiaan. Ja ennen Staffordia hän ei enää jättäytynyt askeltakaan taaksepäin. Täällä he pysähtyivät ja söivät puolenpäivän aikaan aamiaiseksi parasta, mitä talo tarjosi.
Cynthia oli iloinen ja niin oli Crispinkin, mutta Cynthia huomasi yhä toisen kylmäkiskoisuuden, jota hän arveli itsehillinnäksi, ja hänen mielensä painui jälleen.
Crispinin harmiksi ei talosta enää ollut hevosia saatavissa. Joku oli juuri ennen heitä hyvin kiireesti ajanut samaa tietä ja ottanut mitä majatalossa oli jäljellä jättäen talliin neljä uupunutta konia. Näytti siltä kuin heidän olisi täytynyt jäädä siihen huomiseen, ja se koetteli kovasti Crispinin mielenmalttia.