Hetki sitten olivat he molemmat katsoneet toisiinsa vihaisin ilmein, nyt oli Crispinin pää äkkiä Cynthian sylissä, hänen huulensa Cynthian huulilla. Miten hän tässä oli? Mitä tämä merkitsi?
»Crispin, Crispin», sanoi Cynthia. »Jumalan kiitos, te vain pyörryitte.»
Miehen ruumiillista havahtumista seurasi pian hänen sielunsa herääminen. Hän makasi siinä unohtaen haavansa, tehtävänsä, poikansa. Hänen ajatuksensa olivat vielä puoleksi nukuksissa ja hänen ymmärryksensä tylsä, mutta hänen sielunsa oli jo valveilla ja hän makasi äärimmäisen onnellisena, niin onnellisena, ettei hän koskaan ollut sellaista kokenut onnettoman elämänsä aikana.
Heikolla äänellä hän kysyi:
»Miksi karkasitte?»
»Unohtakaamme se», vastasi tyttö hiljaa.
»Ei, kertokaa minulle ensin.»
»Minä ajattelin — ajattelin», sammalsi Cynthia. Rohkaisten sitten itsensä hän jatkoi: »Minä ajattelin, että ette minusta todella välittänyt, että piditte minua vain leikkikalunanne. Kun minulle kerrottiin, että te istuitte pelaamassa noppaa erään lontoolaisen herrasmiehen kanssa, suututti minua se, että siten laiminlöitte minut. Jos kerran rakastaisitte minua, ajattelin, niin ette kohtelisi minua sillä tavalla ja jättäisi minua yksin ikävään.»
Hetken antoi Crispin silmiensä ahmia Cynthian punastuneita kasvoja. Sitten hän sulki ne ja mietti, mitä Cynthia oli sanonut, ja silloin hänelle selvisi kaikki. Se välähti hänelle huikaisevana, mutta samalla kaikki selvittävänä. Sadat asiat, jotka häntä viimeisenä kahtena päivänä olivat oudoksuttaneet, kirkastuivat äkkiä ja täyttivät hänet sanomattomalla ilolla. Hän uskalsi tuskin uskoa olevansa valveilla ja että Cynthia oli hänen lähellään ja että hän oli kuullut oikein hänen sanansa. Kuinka sokea hän oli ollutkaan, kuinka tietämätön itsestään!
Ajatusten kulkiessa sitten väärinkäsityksen syihin hän muisti poikansa, ja oli kuin kylmä käsi olisi pantu hänen ohimoilleen, se jäähdytti hänet läpikotaisin. Maatessaan siinä silmät kiinni häneltä pääsi valittava huokaus. Onnellisuus oli vihdoinkin hänen ulottuvillaan. Hän saattoi taas saada rakkautta, jos vain pyysi sitä, ja lisäksi vielä tytön, joka oli suloisin ja puhtain, minkä Jumala konsanaan oli miehen elämän puhdistamiseksi lähettänyt. Hänet valtasi ääretön hellyys ja voimakas kiusaus unohtaa kokonaan vannotut valat, panna uskollisuus pilkanalaiseksi, nauraa kunnialle ja ottaa tämä nainen omakseen.