»Palvelijanne, madam», sanoi hän, »palvelijanne, Harry Foster.»
Cynthia tuijotti mieheen silmät kysyvinä, mutta ei puhunut mitään, ja sillä aikaa sievä herrasmies korjaili ja kohenteli koreata pukuaan ja toivoi olevansa vaikka missä muualla.
»En tiennyt, madam, että miehenne oli loukkaantunut.»
»Hän ei ole mieheni, sir», vastasi Cynthia tuskin tietäen mitä sanoi.
»Peijakas, ja kuitenkin karkasitte hänen luotaan!» huudahti hän.
Cynthian posket tulivat tulipunaisiksi.
»Ovi, sir, on takananne.»
»Niin, madam, ja myös isäntä», vastasi nuori mies vähääkään hämmästymättä. »Tule tänne, senkin syöttiläs, tämä herrasmies on haavoittunut.»
Kohteliaasti kutsuttuna laahusti isäntä eteenpäin ja herra Foster pyysi Cynthialta lupaa saada tämän kanssa hoitaa Crispinin haavaa. He asettivat Crispinin rahille ja kaupunkilaiskeikari kävi työhön sellaisella taidolla, jota ei hänen kaltaiseltaan kekkulilta olisi voinut odottaa. Hän sitoi olkapäässä olevan haavan, joka ei ollut vaarallista laatua itsessään, mutta runsas verenvuoto oli aiheuttanut tilan, joka oli vakavampi. He kohottivat Crispinin pään pielusten varaan ja heti hän huokasi syvään ja avaten silmänsä valitti janoa sekä oli äärimmäisen ihmeissään nähdessään keikarin seisovan vieressään.
»Tulin hakemaan teitä jatkamaan peliä», selitti herra Foster, »ja Pyhän Yrjön kautta, olen kovin pahoillani tavatessani teidät tällaisessa tilassa.»